— Nikolai Nikolájewitsh eivät voi oikein hyvin — vastasi sisäkkö. Nikolai Nikolájewitsh, tuo "he", oli Gôga, joka oli syönyt liiaksi ja saanut ripulin.
— Jaha! Jopa on aika lähteä! — virkkoi vieras. — Katsokaas, kuinka valoisa jo on aamu! Kylläpäs meillä on puhetta piisannut! — lisäsi hän, hymysuin, ikäänkuin kehaisten itseään ja seurakumppaleitaan siitä, että olivat niin kauan istuneet ja haastelleet. Hän sanoi jäähyväiset.
Ivan sai väsyneillä jaloillaan kauan aikaa juoksennella etsimässä vieraan hattua ja sateenvarjoa, jotka vieras itse oli pistänyt johonkin aivan arvaamattomaan paikkaan. Ivan toivoi saavansa juomarahaa, eikä vieras, sangen avokätinen mies, olisi ruplaa säälinytkään, mutta väittelystä vieläkin kiihkeänä hän unohti koko asian. Matkalla vasta hän muisti, ett'ei ollut antanut lakeijalle mitään.
— Minkäpäs sille nyt enää! — arveli hän.
Jamshtshik kiipesi ajopenkille, kokosi ohjakset kouraansa ja asettui syrjin hevosiin. Kulkuset kilahtivat, ja troikka läksi liikkeelle. Joustavilla linjaaleilla siinä keinuessaan, pietarilainen herra ajatteli ystävänsä ahdasmielisyyttä ja ennakkoluuloja.
Samaa ajatteli Nikolai Semjónowitshkin, joka ei vielä heti mennyt vaimonsa huoneesen.
— Kauheata tuo pietarilainen ahdasmielisyys. Eivät vaan kykene vapautumaan siitä. — Niin hän ajatteli.
Vaimonsa luokse hän ei kovinkaan suurta kiirettä pitänyt, hän kun ei tuosta kohtauksesta odottanut mitään hyvää. Ne marjat näet. Kylän pojat olivat aamulla käyneet marjoja kaupan. Nikolai Semjónowitsh oli ostanut tinkimättä kaksi lautasellista raa'anpuoleisia marjoja. Lapset olivat tulla tuhahtaneet siihen, mankuneet marjoja ja ruvenneet syömään niitä suoraan lautaselta. Mari oli siiloin vielä ollut omalla puolellaan, mutta, tultuaan sisään ja kuultuaan Gôgan saaneen marjoja, oli suuttunut kauheasti, koska pojan vatsa jo ennestäänkin oli ollut epäkunnossa. Hän oli ruvennut moittimaan miestään, mies häntä, ja siitä oli syntynyt ikävä keskustelu, melkein riita. Illan suussa oli Gôgan vatsa todellakin tehnyt vallankumouksen. Nikolai Semjónowitsh oli luullut, että siihenhän se juttu päättyikin, mutta lääkärin kutsuminen tiesi asian saaneen pahan käänteen.
Nikolai Semjónowitshin astuessa vaimonsa puolelle, seisoi rouva lastenkamarissa, yllään silkkinen aamuviitta, josta hän piti paljonkin, mutta jota hän nyt ei muistanutkaan. Siellä hän seisoi tohtorin kanssa kumarruksissa yöastian yli ja tippuva kynttilä kädessä näytti tohtorille valoa.
Tohtori pince-nez nenällä tutkisteli tarkkaavin katsein astian sisällystä.