— Niin, — sanoi rouva painavasti, — kaikki noitten kirottujen marjain syytä.
— Miksikäs juuri marjain? — kysäsi Nikolai Semjónowitsh arjistellen.
— Miksikäkö marjain? Sinähän se häntä marjoilla syötit, ja nyt minä en saa yön rauhaa, ja lapsi kuolee.
— Eikä kuolekaan, — virkkoi tohtori myhähtäen. — Pieni annos vismuttia ja sitten hiukan varovaisuutta. Minä kirjoitan heti.
— Poika nukkuu, — sanoi äiti.
— No sittenpä emme häntä häiritsekään. Minä pistäyn huomenna.
— Olkaa niin hyvä.
Tohtori läksi pois. Nikolai Semjónowitsh jäi kahden kesken vaimonsa kanssa, mutta kauan kesti, ennenkuin sai hänet rauhoittumaan. Oli jo täysi päivä, kun Nikolai Semjónowitsh vihdoinkin nukkui.
* * * * *
Naapurikylään palasi samaan aikaan musikoita ja poikasia yöpaimenesta. Muutamat ratsastivat yhdellä hevosella, toiset kuljettivat useampia riimusta. Orivarsat ja kaksivuotiaat sälöt juoksivat perässä.