Taráska Rjesunów, reipas 12-vuotias poikanen, yllään puoliturkki, päässä lakki, mutta paljain jaloin, ratsasti kailavan tamman seljässä, ruuna riimussa rinnalla ja samankarvainen varsa kuin emäkin perässä. Hän karautti kaikkien muitten edelle ja kiiti täyttä laukkaa ylämäkeä kylää kohti. Musta koira hyppi edellä, myötäänsä vilkkuen perässä tuleviin hevosiin. Kailava orivarsa sukkajalka potkia ponnautteli milloin puoleen, milloin toiseen. Taráska ajoi tuvan luokse, sitoi hevoset portinpieleen ja astui porstuaan.
— Hohoi, unikeot! — huusi hän sisarilleen ja veljilleen, jotka makasivat porstuan lattialla, allaan piikkokankainen hursti.
Äiti, joka oli maannut heidän vieressään, oli jo lehmiä lypsämässä.
Oljgúshka tyttö kavahti pystyyn, haraten molemmilla käsillään korjaamaan takkuista tukkaansa. Mutta Fétjka, joka oli maannut hänen vieressään, nukkui yhä vieläkin, pää syvällä turkin sisässä, ruskealla kantapäällään vain hieroen kauhtanan alta pistäynyttä siromuotoista lapsenjalkaa.
Lapset olivat jo eilis-iltana päättäneet lähteä tän'aamuna marjaan, ja Taráska oli luvannut herättää sisaret ja pikku veikon heti yöpaimenesta palattuaan.
Yöpaimenessa, pensaan alla istuessaan hän oli ollut vähällä nukahtaa mutta oli nyt jälleen reipas ja päätti olla lainkaan maata panematta ja lähteä tyttöjen kanssa marjaan. Äiti antoi hänelle tuopillisen maitoa. Itse hän leikkasi itselleen palasen leipää, istahti pöydän taakse perälavitsalle ja rupesi murkinoimaan.
Kun hän sitten paitahihasillaan ja housut vain jalassa läksi nopein askelin painamaan paljaitten jalkainsa jälkiä tiehen, jossa oli jo muitakin jälkiä, suurempia ja pienempiä, varpaitten paineet selvästi näkyvissä, silloin olivat tytöt jo kaukana; tuolla ne punaisina ja valkoisina pilkkuina vilkkuivat lehdon tummaa vehreätä vastaan. (Tytöt olivat jo eilen illalla varustaneet ruukun ja tuopin, ja nyt he, suurustakaan haukkaamatta ja evästäkään ottamatta, olivat hät'hätää ristineet silmänsä peränurkkaan ja juosseet hajalle.) Taráska saavutti heidät ison metsän takana, juuri kuin he olivat poikenneet tieltä.
Kastetta oli maassa, pensaissa, jopa puitten alimmilla oksillakin. Tyttösten paljaat jalat kastuivat heti ja kylmenivät, mutta pian kuumenivat jälleen, hyppien milloin pehmoista ruohoa myöten, milloin epätasaisella kuivalla maalla. Marjapaikkoja oli niissä kohdin, mistä metsä oli hakattu. Tyttöset menivät viimevuotiseen hakkuupaikkaan. Nuoria taimia oli siinä nousemassa, ja mehuisain nuorten pensasten välillä näkyi matalia ruohikkoja, joissa piili punertavia ja aivan punaisiakin mansikoita.
Tytöt seisoivat selkä koukussa, poimien pienillä, päivettyneillä käsillään marjoja. Huonommat pistettiin suuhun, paremmat tuoppiin.
— Oljgúshka, tule tänne! Tääll'on niin, että hirvittää!