— Mepäs vast'ikään ajettiin suuri jänis ylös. Sitä rytinää ja ryskettä! Ihan pintaa karmi.
— Äläst'! — virkkoi Akulina, laskien pojan jälleen maahan.
Hetken aikaa haasteltuaan tyttöset erosivat Akulinasta, työtään jatkamaan.
— Mutta nyt istutaan, — virkkoi Oljgúshka, laskeutuen siimekseen tiheän pähkinäpensaan juurelle. — Väsyttää niin hirveästi. Eipäs vaan otettu leipää mukaan. Kyllä maistuis nyt!
— Nälkä minunkin on, — sanoi Grúshka.
— Mitähän se Akulina siellä tuolleen hoilottaa? Kuuletko? Akulina täti, hohoi!
— Oljgúshkaaa! — vastasi Akulina.
— Mitää?
— Onkos se poika riepu siellä? — huusi Akulina puitten takaa.
— Ei ole.