Taráska, joka aamiaisesta saakka oli ollut isän kanssa perunoita mullittamassa, makasi nyt tuuhean, tumman tammen siimeksessä. Siinä isäkin istui, katsellen valjaista riisuttua ja kammitsaan pantua hevosta, joka oli syömässä naapurin maan rajalla ja minä hetkenä hyvänsä saattoi puikahtaa vieraan kaurapeltoon tahi niittyyn.
Nikolai Semjónowitshin talossa kaikki asiat kulkivat vanhaa, totuttua latuansa. Kaikki oli kunnossa. Aamiainen, kolme ruokalajia, oli katettu, kärpäset olivat jo kauan aikaa käyttäneet sitä hyväkseen, mutta talonväestä ei käynyt kukaan pöytään, sillä ruokahalua ei ollut kellään.
Nikolai Semjónowitsh oli tyytyväinen, huomattuaan vast'ikään lukemistansa sanomalehdistä, kuinka oikeita hänen mielipiteensä ovat. Mari oli tyytyväinen, sillä Gôgan vatsa oli jälleen kunnossa. Tohtori oli tyytyväinen, koska hänen neuvomansa parannuskeino oli tehonnut. Vâlja oli tyytyväinen, kun oli saanut syödä kokonaisen lautasellisen mansikoita.
KORNÉI VASILJEW.
I.
Kornéi Vasiljew oli 54 vuotta vanha, käydessään viimeistä kertaa maalla. Miehen tuuheassa kiharatukassa ei ollut ainoatakaan harmaata karvaa; musta parta vaan alkoi poskipäitten kohdalla lyödä harmaasen. Kasvot oli hänellä sileät, punakat, niska leveä ja luja. Koko hänen tanakkaa ruumistansa verhosi kylläisen kaupunki-elämän tuottama rasvakerros.
Hän oli 20 vuotta sitten suorittanut sotapalveluksensa ja palannut kotia rahakkaana miehenä. Ensi alussa hän avasi kauppapuodin, hylkäsi sen sitten ja rupesi pitämään karjakauppaa. Hän matkusteli Tsherkássyn kaupunkiin ostamaan "tavaraa" (raavaita) ja ajoi sen sitten Moskovaan.
Gâjan kylässä oli hänellä kivitalo, rautakattoinen, jossa asui Kornéin vanha äiti, vaimo kahden lapsen, tyttären ja pojan, kanssa, veli vainajalta jäänyt 15-vuotias mykkä orpopoika ja renki. Kornéi oli ollut kahdesti naimisissa. Ensimmäinen vaimo oli ollut heikko, kivulloinen ja kuollut lapsetonna. Ei ollut Kornéi enää kovin nuori, mennessään toisiin naimisiin terveen, kauniin tytön kanssa, joka oli köyhän lesken tytär naapurikylästä. Tässä uudessa avioliitossa syntyi kaksi lasta.
Kornéi oli tällä kertaa saanut Moskovassa niin hyvän hinnan tavarastaan, että rahoja oli kertynyt lähes kolmetuhatta ruplaa. Kuultuaan oman puolen mieheltä, että jonkun matkan päässä heidän kylästään muuan rappiolle joutunut tilan-omistaja tarjoaa metsäpalstaa kaupaksi, hän päätti ryhtyä metsäliikettä harjoittamaan. Hän tunsi tämän toimen, oltuaan jo ennen sotapalvelusta erään metsäkauppiaan liikkeenhoitajan apulaisena.
Rautatien-asemalla, josta tie kääntyy Gâjaan, Kornéi kohtasi vanhan tuttavan, toissilmäisen Kuzjmân heidän kylästä. Kuzjmân oli tapana saapua joka junalle parilla huononpäiväisiä, takkukarvaisia hevosiaan, saadakseen kyydittäviä. Kuzjmâ oli köyhä ja vihasi siitä syystä kaikkia rikkaita, varsinkin Kornéita, jota hän sanoi Kornjúshkaksi.