Kotiaan hän saapui hämärissä. Ensimmäiseksi hän kohtasi juuri sen samaisen Jevstignéi Bjélyn, joka koko matkan oli pyörinyt hänen päässään. Kornéi tervehti häntä. Jevstignéille kiire käteen, mutta Kornéi, nähtyään hänen laihat, vaaleat kasvonsa, puisteli vain päätään.
— Jo valehteli vanha koira, — ajatteli hän, muistellessaan Kuzjmân puheita. — Vaikka kukapa heidät tiesi! Kyllä minä siitä sentään selvän otan.
Kuzjmâ seisoi hevostensa luona, iskien hänelle ainoata silmäänsä,
Jevstignéihin viitaten.
— Meillä olet, vai mitä? — kysyi Kornéi.
— Ka, pitäähän sitä jossain olla työssä, — vastasi Jevstignéi.
— Onko tupanen lämmitetty?
— Kuinkas muuten? Matvéjevna on siellä, vastasi Jevstignéi.
Kornéi astui kuistille. Márfa oli kuullut ääniä ja tuli nyt porstuaan. Miehensä nähtyään, hän punastui äkkiä ja tervehti häntä kiirehtien ja erittäin ystävällisesti.
— Me tässä äiti muorin kanssa lakattiin jo vuottamastakin, — virkkoi hän, astuen miehensä perässä tupaseen.
— No kuinkas tääll' on voitu tällä välin?