— Ole mielissäs nyt, ettäs olet minut tähän tilaan saattanut, — ajatteli hän itsekseen, totuttuun tapaansa puristaen nyrkkiin vanhoja ja heikkoja käsiään Mutta ei ollut enää ketä lyödä, eikä ollut nyrkeissäkään enää voimaa.
Kaksi viikkoa häneltä meni noitten 200:n virstan vaeltamiseen, ja aivan sairaana ja heikkona hän vihdoin saapui neljän virstan päähän kodista siihen paikkaan, missä tuntematta ja tuntematonna kohtasi sen samaisen Agâshkan, jota pidettiin hänen tyttärenään, vaikk'ei se hänen tyttärensä ollut, ja jolta hän oli käden katkaissut.
III.
Hän teki, niinkuin Agáfja [Varsinainen nimi on Agâfja (= Agâta), josta Agâsha on hyväilymuoto ja Agâshka osittain leikillinen, osittain rumennusmuoto. Suom. m.] oli neuvonut. Saavuttuaan Zinovéjewin tuvalle hän pyrki yöksi ja pääsi sisään.
Tupaan tultuaan hän, niinkuin tapansa aina oli, risti silmänsä pyhänkuviin päin ja tervehti isäntäväkeä.
— Johan sin'oot ihan kohmeissasi, vaari. Mene, mene tuonne uunin päälle, — sanoi ryppykasvoinen, hilpeä vanha emäntä, hääräillen pöydän ääressä.
Agâfjan mies, nuorehko talonpoika, istui lavitsalla pöydän takana, lamppua korjaillen.
— Ja kylläpäs oot märkä kans, vaari! — sanoi hän. — No minkäs sille mahtaa. Alahan kuivailla itseäs.
Kornéi riisui vaatteensa, veti saappaat jaloistaan, ripusti jalkariepunsa takan eteen, ja kiipesi uunin päälle.
Sisään tuli Agáfja ruukku kädessä. Hän oli ennättänyt ajaa karjan pihaan ja lypsää lehmät.