— Siinäpä hassu! — sanoi tilanomistaja nauraen.
— No, nyt saamme olla häneltä rauhassa, — lisäsi linnaväen upseeri kuiskaten.
Ja peliä jatkettiin.
IV.
Soittajat, jotka olivat aatelismarsalkan maaorjia, seisoivat takin hihat ylös käärittyinä ja alkoivat merkin saatuaan soittaa vanhanaikaista poloneesia "Aleksanteri, Elisabet." Vahakynttiläin kirkkaassa ja pehmeässä valossa alkoi isossa, parkettilattialla varustetussa salissa sulavasti liikuskella ihmisjoukko, etunenässä vanha kenraalikuvernööri, jonka rintaa koristi tähti ja jonka käsivarteen laiha aatelismarsalkan rouva nojasi, sitten aatelismarsalkka taluttaen kuvernöörin rouvaa ja sen jälkeen muut läänin virkamiehet monenkaltaisina yhtyminä ja ryhminä, kun Savalshevski puettuna siniseen isokauluksiseen ja pussihihaiseen hännystakkiin, sukat ja kengät jaloissa ja levitellen ympärilleen hajuveden tuoksua, jota hän oli runsaasti valellut viiksiinsä, takinkäänteeseen ja nenäliinaansa, astui sisälle saliin kauniin husaarin kanssa, jolla oli jalassa siniset tiukasti istuvat ratsashousut ja yllä kullalla kirjailtu punainen husaaritakki sekä rinnalla Vladimirin ritarikunnan risti sekä mitali vuodelta 1812. Kreivi ei ollut pitkä, mutta hänen vartalonsa oli erittäin kaunis. Siniset, tavattoman kirkkaat silmät ja jokseenkin runsas, suuriin kiharoihin taipunut tummanruskea tukka tekivät hänen kauniin ulkomuotonsa tavallisuudesta poikkeavaksi. Kreivin tuloa tanssiaisiin odotettiin, sillä kaunis nuorukainen, joka oli nähnyt hänet hotellissa, oli jo kertonut hänestä aatelismarsalkalle. Tämä uutinen otettiin erilaisin tuntein vastaan, mutta yleensä sen vaikutus ei ollut aivan miellyttävä. "Tuo poika tekee meistä vielä pilaa", arvelivat vanhat naiset ja miehet. "Entäpä jos hän ryöstää minut", ajattelivat enemmän tahi vähemmän itsekseen nuoret naiset ja neidot.
Heti kun poloneesi oli loppunut ja parit kumartaen eronneet, niin että naiset ja miehet taas jakaantuivat eri ryhmiin, vei Savalshevski onnellisena ja ylpeänä kreivin emännän luo. Aatelismarsalkan rouva tunsi sisimmässään pelkäävänsä, että tuo husaari ehkä voisi kaikkien nähden tuottaa hänelle jonkun ikävyyden, käännähti ylpeästi ja alentuvasti ja sanoi: "oikein hauskaa, toivottavasti tanssitte." Sitten hän loi husaariin epäluuloisen katseen, jossa kuvastui ajatus: "jos sinä loukkaat naista, niin olet todellinen roisto." Mutta kreivi voitti kohta hänen ennakkoluulonsa rakastettavuudellaan, huomaavaisuudellaan ja kauniilla sekä iloisella ulkomuodollaan niin että jo viiden minuutin kuluttua emännän kasvojen ilme puhui ympäristölleen: "minä tiedän, kuinka nuo herrat on otettava. Hän käsitti kohta, kenen kanssa hän on tekemisissä. Nyt hän tulee koko illan liehakoimaan minua." Samassa astui kuitenkin kreivin luo kuvernööri, joka oli ollut tuttu hänen isänsä kanssa, ja vei hänet hyvin suosiollisesti syrjään puhellakseen hänen kanssaan, mikä yhä enemmän rauhoitti yleisöä ja kohotti kreiviä sen silmissä. Sen jälkeen tutustutti Savalshevski hänet sisareensa, nuoreen lihavahkoon leskeen, joka heti alusta pitäen oli iskenyt kreiviin isot mustat silmänsä. Kreivi pyysi lesken valssiin, jota soittajat olivat alkaneet soittaa, ja tanssitaidollaan hän voitti lopullisesti kaikki puolelleen.
— Sepä vasta on mestari tanssimaan! — sanoi paksu tilanhaltijatar seuraten silmillään sinisiin ratsashousuihin puettuja jalkoja, jotka vilahtelivat salissa, ja laskien itsekseen: yks', kaks', kolm', yks', kaks', kolm'!… — koko mestari!
— Kylläpä laskettelee, kylläpä laskettelee, — sanoi muuan toinen naikkonen jonka käytöstapaa ei pidetty kyllin hienona, kumma kun hän ei sotkeudu kannuksiinsa! Ihmeen vikkelä mies!
Kreivi himmensi tanssitaidollaan läänin kolme parasta tanssijaa, nimittäin kuvernöörin pitkän ajutantin, joka oli tanssiessaan hyvin nopealiikkeinen ja piti naista hyvin lähellä itseään, ratsumiehen, joka huojui sulavasti valssia tanssiessaan ja tavan takaa iski kantapään kevyesti lattiaan, ja erään siviilimiehen, josta kaikki sanoivat, että hän älynsä puolesta oli sangen keskinkertainen, mutta aivan erinomainen tanssija ja kaikkien tanssiaisten sielu. Tämä siviilimies pyysi todellakin tanssiaisten alusta loppuun saakka kaikkia naisia tanssiin siinä järjestyksessä kuin he istuivat ja tanssi herkeämättä pysähtyen vain silloin tällöin pyyhkiäkseen läpimärällä batistiliinalla väsyneitä mutta iloisia kasvojaan. Kreivi saattoi heidät kaikki varjoon ja tanssitti kolmea huomattavinta naista: erästä isokokoista, joka oli rikas, kaunis ja tyhmä, keskikokoista, joka oli laiha eikä erittäin kaunis, mutta oikein hyvin puettu, ja pientä, joka oli ruma, mutta hyvin älykäs nainen. Hän tanssi muittenkin ja erittäinkin kaikkien kauniitten kanssa, joita viimeksimainituita olikin koko joukko. Mutta kaikkein enimmän miellytti kreiviä pikku leski, Savalshevskin sisar. Tämän kanssa hän tanssi sekä katrillia että masurkkaa. Kun he olivat asettuneet paikoilleen katrillissa, lausui kreivi hänelle aluksi koko joukon kohteliaisuuksia, vertasi häntä Venukseen ja Dianaan, ruusupensaaseen ja muihin kukkiin. Kaikkia näitä mielistelyjä kuullessaan leski vain taivutti valkeata kaulaansa, loi silmänsä alas, katseli valkoista musliinipukuaan ja muutti viuhkaansa kädestä toiseen. Kun hän sitten lausui: "älkää joutavia, kreivi, te laskette leikkiä" j.n.e., niin hänen syvältä kurkusta tuleva äänensä kaikui niin naivilta ja hyväsydämiseltä sekä samalla niin naurettavan typerältä, että häntä katsellessa todellakin täytyi ajatella, ett'ei siinä ollut nainen, vaan kukka, eikä ruusu, vaan jokin villi, upea, tuoksuton, valkea kukka, joka oli kasvanut esille neitseellisen valkeasta hangesta, jossakin hyvin kaukaisessa maassa.
Tämä yksinkertaisuus ja riippumattomuus kaikesta sovinnaisesta yhdessä tuoreen kauneuden kanssa teki kreiviin niin omituisen vaikutuksen, että hän katsellessaan keskustelun lomassa ääneti noita silmiä tahi kätten ja kaulan kauniita viivoja useampia kertoja tunsi niin voimakasta halua tarttua yht'äkkiä noihin käsiin ja suudella niitä, että hänen täytyi aivan väkisin hillitä itseään. Pikku leski huomasi mielihyvällä, minkä vaikutuksen hän teki, mutta hän alkoi tuntea jonkinmoista levottomuutta ja pelkoa kreivin käytöksen johdosta, vaikka nuori husaari ei ollut ainoastaan mielistelevä, vaan myöskin aivan äärimäisyyteen asti kunnioittava. Hän juoksi hakemaan naiselleen virvokkeita, nosti lattialta nenäliinan, tempasi tuolin erään nuoren rokonarpisen tilanomistajan käsistä, kun tämäkin tahtoi palvella pikku leskeä j.n.e.