Huomattuaan että sen aikuisen seuraelämän kohteliaisuudet eivät tehneet sanottavaa vaikutusta pikku leskeen hän koetti saada tämän nauramaan. Hän kertoi lystikkäitä juttuja ja vakuutti olevansa valmis, jos hänen kaunottarensa vaan käskisi, heti seisomaan päälaellaan, kiekumaan kuin kukko, hyppäämään ulos ikkunasta tahi menemään avantoon. Tämä keino auttoi. Pikku leski tuli iloiseksi ja nauraa heläytteli niin että kauniit valkoiset hampaat näkyivät ja oli hyvin tyytyväinen kavaljeeriinsa. Kreivi taas mieltyi yhä enemmän hänen, niin että oli katrillin loppuessa aivan rakastunut daamiinsa.
Kun pikku lesken luo katrillin päätyttyä saapui hänen kahdeksantoistavuotias ihailijansa, paikkakunnan rikkaimman tilanomistajan poika, sama kivulloinen nuori mies jonka käsistä Turbin oli temmannut tuolin, niin pikku leski otti nuoren miehen sangen kylmästi vastaan eikä hänessä enää ollut havaittavissa kymmenettäkään osaa siitä hämillään olosta, joka häntä oli vaivannut kreivin seurassa.
— Kylläpä olette hyvä, — sanoi hän nuorukaiselle katsellen samalla Turbinin selkää ja ajatellen tietämättään, paljonko kultanauhaa oli mennyt koko takkiin, — kyllä olette hyvä! Lupasitte hakea minut ajelemaan ja tuoda minulle konvehtia.
— Tulinhan minä, Anna Fedorovna, mutta te olitte jo lähtenyt, ja minä jätin teille kaikkein parhaita konvehtia, — sano nuori mies, jolla pituudestaan huolimatta oli hyvin vieno ääni.
— Aina te löydätte verukkeita. En minä huoli teidän makeisistanne.
Älkää luulkokaan.
— Minä huomaan kyllä, Anna Fedorovna, kuinka suuresti teidän suhteenne minuun on muuttunut ja tiedän, mistä se johtuu. Mutta se ei ole oikein, — lisäsi hän lopettamatta kuitenkaan lausettaan, sillä jokin voimakas sisällinen liikutus pani hänen huulensa nopeasti ja omituisesti vapisemaan.
Anna Fedorovna ei kuunnellut häntä, vaan seurasi edelleen silmillään
Turbinia.
Aatelismarsalkka, talon isäntä, joka oli komea ja paksu hampaaton ukko, astui kreivin luo, tarttui hänen käsivarteensa ja pyysi häntä viereiseen huoneeseen tupakoimaan ja ryyppäämään jotakin, ell'ei kreivillä ollut mitään sitä vastaan. Kun Turbin oli poistunut tunsi Anna Fedorovna ett'ei hänellä enää ollut mitään tekemistä salissa. Hän tarttui erään vanhan, kuivan neidin käsivarteen ja meni tämän ystävättärensä kanssa pukuhuoneeseen.
— No, mitä arvelet, eikö hän ole miellyttävä? — kysyi neiti.
— Kyllä, mutta tavattoman tunkeilevainen, — vastasi Anna Feodorovna astuen kuvastimen luo ja tarkastellen itseään siinä.