— Kuinka suuri nautinto mahtaakaan olla, — sanoi hän katsellen miettiväisenä tummiin lehtikujiin, — viettää tämmöinen yö puutarhassa olennon kanssa, jota rakastaa.
Liisa joutui hieman hämilleen kuullessaan nämä sanat ja tuntiessaan että kreivin jalka toistamiseen aivan kuin vahingossa hipasi häntä. Mitään ajattelematta hän sanoi vain sanoakseen jotakin: "niin, kuutamoöinä on ihanaa kävellä." Hänet valtasi epämiellyttävä tunne ja hän sulki pullon, josta hän oli ottanut sieniä sekä aikoi poistua ikkunan luota, kun kornetti astui heidän luokseen ja hänen mielensä alkoi tehdä tutustua tuohon mieheen.
— Miten ihana yö! — sanoi kornetti.
"Ei ne osaa puhua muusta kuin ilmasta." ajatteli Liisa.
— Kuinka ihastuttava näköala! — jatkoi kornetti. Mutta te olette jo varmaankin kyllästynyt siihen, — lisäsi hän. Hänellä oli kummallinen taipumus puhua epämiellyttäviä asioita ihmisille, jotka häntä miellyttivät.
— Miksi te luulette niin? Samaan ruokaan ja samoihin vaatteisiin voi kyllästyä, mutta ei kauniiseen puutarhaan, ei ainakaan se, joka rakastaa kävellä, etenkin kun kuu nousee vielä korkeammalle. Enon huoneesta voi nähdä koko lammen. Sitä aion katsella.
— Entä eikö teillä ole satakieliä? — kysyi kreivi, joka oli tyytymätön siihen että Polosow oli estänyt häntä tiedustamasta tarkemmin, miten hän saisi tavata Liisaa.
— Ei. Meillä on niitä kyllä aina ollut, mutta metsämiehet saivat viime vuonna yhden kiinni ja viime viikolla, kun yksi taas alkoi ihanasti laulaa, saapui poliisipäällikkö tänne ja hänen aisakellonsa pelotti satakielen pois. Toissa vuonna me istuimme enon kanssa usein lehtimajassa ja kuuntelimme tuntikausia.
— Mitä se lörpöttelijä teille kertoo? — sanoi eno astuen samaan joukkoon. — Ettekö suvaitse hiukan haukata jotakin?
Illallisen jälkeen, jonka aikana kreivi sai ruokia kehumalla ja vahvasti syömällä emännän pahan tuulen jossakin määrin haihtumaan, heittivät upseerit hyvästit ja poistuivat omaan huoneeseensa. Kreivi puristi Anna Fedorovnan ihmeeksi enon kättä ja myöskin hänen kättään suutelematta sitä. Hän puristi myöskin Liisan kättä katsoen häntä samalla suoraan silmiin ja hiukan hymyillen miellyttävää hymyään. Tämä katse sai tytön uudelleen hämille.