— Ja illaksi lopetamme nurkan ladon vieressä? — sanoi hän pyyhkien kosteata partaansa.
— Loppuu se, — vastasi eukko, — kun ei vaan olisi ilmasta haittaa.
Djomkinit eivät ole vielä puoliakaan korjanneet, — lisäsi hän. —
Ustenjka yksin tekee työtä ja reutoo.
— Mitäs ne! — ylpeästi vastasi ukko.
— He, juo, Marjanushka! — sanoi eukko, antaen ruukun tytölle. —
No, kun Jumala suo, onpahan taas häiden varalta, — sanoi eukko.
— Sillä asialla ei ole kiirettä, — sanoi vänrikki, rypistäen hiukan otsaansa.
Tyttö painoi päänsä alas.
— Miksi ei saisi puhua? — sanoi eukko: — asia on päätetty, eikä ole enää paljon aikaakaan.
— Älä päätäsi vaivaa, — sanoi taas vänrikki. — Viiniä on nyt korjattava.
— Oletko nähnyt Lukashkan uutta hevosta? — kysyi eukko. — Minkä
Mitrij Andreitsh lahjoitti, se ei enää ole hänellä, vaihtoi.
— En, en ole nähnyt. Vaan puhuinpa äsken hyyriläisen rengin kanssa — sanoi vänrikki: — kertoi, että se on taas saanut tuhat ruplaa.