— Pohatta kerrassaan, — vakuutti eukko.
Koko perhe oli hyvällä tuulella ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Työ sujui hyvin. Rypäleitä tuli enemmän ja parempia kuin he itse olivat otaksuneet.
Lopetettuaan päivällisen Marjana vei härille ruohoa, käänsi beshmetin päänsä alle ja paneutui vankkurien alle levolle, survottuun mehevään ruohoon. Hänellä oli yllään vain vaaleansininen, haalistunut karttunipaita ja päässä punainen silkkihuivi, mutta hänen oli sietämättömän kuuma. Hänen kasvonsa hehkuivat, jalat eivät löytäneet asentoa, silmät olivat unesta ja uupumuksesta kosteat; huulet itsestään avautuivat ja rinta hengitti raskaasti ja syvästi.
Työkausi oli alkanut jo kaksi viikkoa sitten, ja raskas keskeymätön työ oli vienyt kaiken ajan nuorelta tytöltä. Varhain aamulla päivän sarastaessa hän nousi, pesi kylmällä vedellä kasvonsa, sitaisi liinan päähänsä ja avojaloin juoksi karjaansa katsomaan. Hän pani kiireesti kengät jalkaansa ja beshmetin päälleen, otti nyyttiin leipää, valjasti härät ja ajoi koko päiväksi puutarhoihin. Siellä hän vain tunnin verran lepäsi, leikkasi rypäleitä ja hilasi rypälekoreja ja illalla iloisena ja virkeänä palasi stanitsaan, taluttaen härkiä nuorasta ja hoputtaen pitkällä vitsalla. Korjattuaan karjan hämärissä ja siepattuaan siemeniä paidan leveään hihaan hän meni nurkkaukseen tyttöjen kanssa nauramaan. Mutta heti kun ruskotus alkoi sammua, meni hän jo majaan, söi illallista pimeässä pirtissä isän, äidin ja pikku veljen kanssa, huoletonna, virkeänä astui majaan, istuutui uunille ja uinaillen kuunteli hyyriläisen puhetta. Heti kun tämä oli lähtenyt heittäytyi tyttö vuoteelle ja nukkui aamuun saakka heräämättä, rauhallisesti. Seuraava päivä kului samalla lailla. Lukashkaa hän ei ollut nähnyt kihlajaispäivästä saakka ja hän odotti tyynesti häiden tuloa. Hyyriläiseen hän oli tottunut ja mielellään tunsi tämän tarkkaavan katseen seuraavan itseään.
XXX.
Vaikka helteeltä ei ollut turvaa missään, vaikka hyttysparvet pyörivät vankkurien viileässä siimeksessä ja poika väännellessään itseään sysäsi häntä, veti Marjana päänsä yli liinan ja oli jo saanut unesta kiinni, kun äkkiä Ustenjka, naapurityttö, juoksi hänen luokseen ja sukeltaen rattaiden alle, laskeutui hänen viereensä pitkäkseen.
— Nyt nukkumaan tytöt, nukkumaan! — sanoi Ustenjka, laittaen itselleen sijaa rattaiden alle. — Malta! — sanoi hän nousten pystyyn: näin ei ole hyvä.
Hän nousi pystyyn, taittoi vehreitä oksia, ripusti niitä molemmille puolille rattaiden pyöriin ja heitti vielä päälle beshmettinsä.
— Laskeppas! — huusi hän pojalle, ryömien taas rattaiden alle: onko kasakkain paikka tyttöjen keskessä? Matkaasi sinä.