— Mitä sinun hyyryläisestäsi tiedän!
— Mitä tietämistä hänessä on! — vastasi Marjana.
— Voi sinua tytön lurjusta! sanoi Ustenjka tuupaten häntä kyynärpäällään ja nauraen: — et sinä mitään kerro: käykö hän teillä?
— Käy. Entä sitten? — kysyi Marjana ja sävähti äkkiä punaiseksi.
— Minä olen avoin tyttö, minä kerron kaikille. Mitä minä piiloittelisin? — sanoi Ustenjka, ja hänen iloiset, punakat kasvonsa saivat miettivän ilmeen. — Teenkö kellekään siinä pahoin? Rakastan häntä ja siinä kaikki!
— Vaaria, niinkö?
— No niin.
— Eikö ole synti? — vastasi Marjana.
— Ah, Mashenjka! Milloinka sitä huvittelisi, jollei neitopäivinään?
Menen kasakalle, syntyy lapsia, saa kokea puutetta. Anna kun joudut
Lukashkalle, niin ei päähäsikään tule ilo, saat lapsia, on työtä.
— Mitä siitä? Toisien on naimisissakin hyvä. Samantekevä! — vastasi tyynesti Marjana.