Taas kuvastui tytön kasvoilla hämmennys. Oli kuin kauniit silmät olisivat vetäytyneet utuverhoon. Hän laski liinan huultensa alle ja työntäen äkkiä päänsä helminauhasta kiinni pitävän lapsen valkeita kasvoja vasten alkoi niitä kiihkeästi suudella. Lapsi nojasi kätösineen tytön korkeata rintaa vasten ja huusi avaten hampaattoman suunsa.
— Mitä kuristat minun poikasestani? — sanoi lapsen äiti ottaen sen häneltä ja avaten beshmettinsä napit antaakseen lapsen imeä. — Saisit sinä paremmin sanoa tervehdyksen pojalleni.
— Vien vaan hevosen talteen, sitten tullaan Nazarkan kanssa, koko yö hurjaillaan, — sanoi Lukashka sivaltaen hevosta vitsalla ja ratsasti pois tyttöjen luota.
Yhdessä Nazarkan kanssa käännyttyään syrjäkadulle he ajoivat kahden vierettäin olevan talon luo.
— Perillä ollaan, veli! Tule pian! — huusi Lukashka toverilleen, nousten hevosen selästä naapurin pihan luona ja varovasti taluttaen hevostaan oman pihansa vitsa-aidasta. — Hyvää päivää, Stepka! — kääntyi hän mykän puoleen, joka ollen hänkin juhlavaatteisiin puettu tuli kadulta korjaamaan hevosta. Ja Lukashka merkeillä näytti hänelle, että hän panisi heiniä hevoselle eikä riisuisi satulaa.
Mykkä mumisi, maiskautti suullaan osoittaen hevosta ja suuteli sen turpaa. Se merkitsi että hän rakasti hevosta ja että hevonen oli hyvä.
— Päivää, äitiseni! Etkö ole vielä käynytkään ulkona? — huusi
Lukashka kannattaen pyssyään ja nousten rappusille.
Äiti-muori avasi hänelle oven.
— Eipä yhtään luultu eikä arvattu! — sanoi eukko. — Kun Kirka sanoi, ettet tule.
— Tuo tshihiriä, käyppäs tuomassa äiti. Minun luokseni tulee Nazarka juhlanviettoon.