— Jäämmekö kauaksi? — sanoi hän.
— Ensin hurjaillaan. Käy viinaa! He, rahat!
Nazarka juoksi kuuliaisesti Jamkan luo.
Jeroshka-setä ja Jergushov, petolintujen tavoin vainuten missä remutaan, törmäsivät majaan peräkkäin.
— Anna vielä puoli sankoa! — huusi Lukashka äidilleen vastaukseksi heidän tervehdykseensä.
— No, kerro, juupeli, mistä varastit? — huusi Jeroshka-setä. —
Sinä olet poikaa! Niin pitääkin!
— Vai pitääkin… — vastasi Lukashka nauraen. — Tytöille kuletat makeisia junkkerilta. Hyh, vanha mies!…
— Valetta, ihan kerrassaan valetta!… Hyi, Marka! — Ukko nauraa hohotti. — Voi sun vietävä, miten se pyyteli minua, senkin mokoma! Mene, sanoi, hommaa. Pyssyn antoi. Ei, viis minä! Olisin toimittanut, mutta säälin sinua. No, kerro, missä olet ollut. — Ja ukko alkoi puhua tatarinkieltä.
Lukashka vastasi hänelle vilkkaasti.
Jergushov, joka osasi huonosti tataria, vain silloin tällöin tokaisi joukkoon venäläisiä sanoja.