— No, vieläkö aiotte pyöriä? — kysyi Lukashka.
— Tehkööt tytöt miten tahtovat, — vastasi Ustenjka, — vaan minä menen kotiin ja Marjankakin lupasi tulla meille.
Kasakka yhä syleili Marjanaa ja vei hänet väkijoukosta pois talon pimeän nurkan luo.
— Älä mene, Mashenjka, — sanoi hän, — viimeisen kerran pidämme hauskaa. Mene kotiin, minä tulen luoksesi.
— Mitä minä kotona teen? Sitä varten on juhla että iloitaan. Menen
Ustenjkan luo, — sanoi Marjana.
— Otanhan sinut kumminkin.
— Hyvä, — sanoi Marjana, — sittepähän se nähdään.
— No, menetkö sinä? — kysyi Lukashka tuimana ja pusertaen häntä itseään vasten suuteli poskelle.
— Älä nyt viitsi! Mene matkaasi! — ja Marjana riisti itsensä hänestä ja meni pois.
— Malta, tyttö, käy sulle huonosti! — sanoi nuhdellen Lukashka, joka oli pysähtynyt ja heilutti päätään. Itket vielä armahain… ja kääntyen pois hänestä Lukashka huusi tytöille: — Antakaa leikin käydä!