— Niinkö sitten lähdet? Anna edes jotain muistoksi, veliseni. Pyssy lahjoitappas. Mitä sinä kahdella? — puhui ukko nyyhkyttäen vilpittömin kyynelin.
Olenin otti pyssyn ja antoi hänelle.
— Mitä te annoitte tuolle ukolle, — murisi Vanjusha: — eikö vielä riitä! Vanha mankuja!… Paljasta huikentelevaa väkeä, — virkkoi hän kääriytyen palttooseensa ja istuutuen etupäähän rattaita.
— Ole ääneti, sika! — huusi ukko nauraen. — Kas, miten saita!
Marjana tuli navetasta, välinpitämättömästi vilkaisi kolmivaljakkoon ja teki kumarruksen ja meni majaan.
— La fille! — sanoi Vanjusha iskien silmää ja purskahti tyhmään nauruun.
— Anna mennä! — huusi Olenin vihaisesti.
— Hyvästi, veliseni! Hyvästi, en unhota sinua! — huusi Jeroshka.
Olenin vilkaisi taakseen. Jeroshka-setä puheli Marjankan kanssa, nähtävästi omista asioistaan; ei ukko eikä tyttö katsonut häneen.
Viiteselitykset: