— Kas, sinä näytkin olevan mies! Meistä tulee hyvät kaverit, — sanoi Jeroshka-setä.
— Käy talossa, — sanoi Olenin. — Sitten juomme tshihiriäkin.
— Voipihan sitä käydä, — sanoi ukko. — Ota tästä fasanit.
Ukon kasvoista saattoi nähdä, että junkkari oli hänen mieleensä, ja hän ymmärsi paikalla, että junkkarin luona sai juoda ilmaiseksi ja siksi sopi lahjoittaa hänelle pari fasania.
Muutaman minutin perästä majan ovelle ilmaantui Jeroshka-setä. Nyt vasta Olenin oikein huomasi miten kookas ja jäntevärakenteinen tuo mies oli, huolimatta siitä, että hänen punaisen ruskeat kasvonsa, joita kaunisti valkea tuuhea parta, olivat ihan täynnä vanhuuden voimakkaita vaivan uurtamia ryppyjä. Jalkojen, käsien ja hartiain jäntereet olivat niin täysinäiset ja pulleat kuin nuoren miehen. Hänen päässään näkyi lyhyen tukan alta syviä paranneita arpia. Suoninen, paksu kaula oli kuten härällä ruutumaisten laskosten peitossa. Kovettuneet kädet olivat kurttuiset ja naarmuiset. Hän astui keveästi ja liukkaasti kynnyksen yli, päästi pyssyn, pani sen nurkkaan, nopein katsein tarkasti ja arvioi kaikki majaan asetetut kapineet ja virsut jalassa tömistämättä astui keskelle huonetta. Hänen mukanaan lemahti huoneeseen voimakas, vaan ei vastenmielinen, tshihirin, viinan, ruudin ja hyytyneen veren hajusekoitus.
Jeroshka-setä kumartui pyhäinkuvain eteen, sukaisi partaansa ja mennen Oleninin luo antoi tälle mustan paksun kätensä.
— Koshkildy! — sanoi hän. — Se merkitsee tatariksi: toivomme terveyttä; rauha teille, heidän kielellään.
— Koshkildy! Tiedän, — vastasi Olenin antaen hänelle kättä.
— Ähä, et tunne, et tunne tapoja… Hölmö! — sanoi Jeroshka-setä, moittivasti pyörittäen päätään. — Jos sinulle sanotaan koshkildy, niin vastaa: allah razi bo sun, Jumala suojelkoon. Sillä tavalla, veikkoseni, eikä koshkildy. Minä opetan sinulle kaikki. Oli meillä täällä ennen Ilja Moseitsh, teitä Venäjän miehiä, niin sen kanssa me olimme ihan veljeksiä. Se oli poika. Juomari, varas, metsämies — siinä olikin metsämies! Minä opetin hänelle kaikkea.
— Mitäs sinä minulle opetat? — kysyi Olenin yhä enemmän kiintyen ukkoon.