— Vien sinut metsälle, kalastamaan opetan, näytän tshetshenejä, jos heilaa haluat niin hankin senkin. Semmoinen minä olen mies! Minä olen veijari. — Ja ukko naurahti. — Minä istun, ystäväni, olen väsyksissä. Karga? — lisäsi hän kysyvästi.
— Mitä se karga merkitsee? — kysyi Olenin.
— Se merkitsee: hyvä grusian kielellä. Vaan minä puhun siten, se on puheenparteni, mielisanani: karga, karga, sanon niin aina kun leikkiä lasken. Kuule ystäväni, käskeppäs tuoda tshihiriä. Sinulla on sotamiesdrabantti? — Ivan! — huusi ukko. — Teillähän se on että niissä vain on sotamies, niin aina Ivan. Ivanko se on sinunkin, niinkö?
— Ivan on sekin. Vanjusha! hae talonväeltä tshihiriä ja tuo tänne.
— Sama asia, Vanjusha tai Ivan. Miksi teillä sotilailla ovat kaikki Ivaneja? Ivan! — toisti ukko — pyydä sinä, ystäväni, aloitetusta tynnöristä. Niillä on paras tshihiri koko stanitsassa. Ja katso ett'et anna yli kolmenkymmenen kopekan kahdeksannesta vedroota, muuten se noita-akka ilostuu… Meidän väkemme on vihoviimeistä, tyhmää väkeä, — jatkoi Jeroshka-setä luottavalla äänellä, kun Vanjusha oli mennyt: ne eivät pidä teitä ihmisinäkään. Sinä olet niille tatarilaistakin huonompi. Venäläiset muka ovat maallisia.[12] Mutta minusta vaikka oletkin sotamies,[13] niin ihminen olet sinäkin ja sydän on sinullakin. Puhunko oikein? Ilja Moseitsh oli sotamies, ja miten oli läpihyvä mies! Eikö niin, ystävä. Sentähden meidän väkemme ei minusta pidä; mutta sama minusta. Minä olen iloinen mies, minä pidän kaikista, minä olen Jeroshka, — niin juuri, veliseni!
Ja ukko ystävällisesti taputti nuorta miestä olalle.
XII.
Vanjusha, joka sill'aikaa oli ehtinyt järjestää taloutensa vieläpä käydä komppanian parturissa ajamassa partansakin ja joka oli nostanut housunsa lahkeet saappaiden sisästä merkiksi, että komppania majailee avarissa kortteereissa, oli mitä paraimmalla tuulella. Hän katseli tarkkaavasti vaan ei hyvänsuovasti Jeroshkaan, kuten villiin, tuntemattomaan petoon, puisti päätään hänen likaamalleen lattialle, ja otettuaan penkin alta kaksi tyhjää pulloa, läksi isäntäväen luo.
— Hyvää päivää, armahaiseni, — sanoi hän päättäen olla oikein lempeä. — Herra käski ostaa tshihiriä; kaatakaa, hyvät ystävät.
Eukko ei vastannut mitään. Tyttö seisoi pienen tatarilaisen peilin edessä ja koristeli liinalla päätään; hän vilkaisi äänettömänä Vanjushaan.