Vänrikki oli noin neljänkymmenen ikäinen, hänellä oli harmaa, kiilanmuotoinen parta, hän oli kuiva, laiha ja kaunis, vielä sangen tuores neljäänkymmeneen vuoteensa katsoen. Tullessaan Oleninin luo hän nähtävästi pelkäsi, että häntä luultaisiin tavalliseksi kasakaksi ja tahtoi siksi heti näyttää arvonsa hänelle.
— Tässä on meidän egyptiläinen Nimbrodimme, — sanoi hän, itseensä tyytyväisesti hymyillen, kääntyi Oleniniin ja osoitti ukkoa. — Metsämies herran edessä. Joka suhteessa ensimäinen mies. Olette jo suvainneet tutustua?
Jeroshka-setä katseli jalkojaan, joihin oli vedetty märät virsut, heilutti miettiväisenä päätään, ikäänkuin olisi ihmetellyt vänrikin kekseliäisyyttä ja oppia ja toisti itsekseen: eptiläinen Nimbrot! Kaikkea se!
— Niin, kas, me aiomme lähteä metsälle, — sanoi Olenin.
— Aivan niin, — huomautti vänrikki: — mutta minulla on teille pieni asia.
— Mitä haluatte?
— Koska te olette kunnioitettava mies, — alkoi vänrikki, — ja koska minä voin ymmärtää itseni, että meillä myös on upseerin arvo, ja sen vuoksi voimme aina vähitellen sovitella, kuten kaikkikin kunnon ihmiset… (hän pysähtyi ja hymyillen katsahti ukkoon ja Oleniniin). Mutta jos teillä olisi toivomus, minun suostumuksellani, katsoen, että vaimo on tyhmä nainen meidän säädyssämme, ei ole osannut nykyään täydellisesti tulla tajuisuuteen teidän sanoistanne eilen. Siitä syystä asuntoni rykmentin adjutantille saatetaan suorittaa, talli poislukien, kuudesta ruplasta, mutta ilmaiseksi minä aina, kunniallisena ihmisenä, luovutan itseltäni. Ja koska te haluatte, niin minä ollen itse upseerisäätyä, saatan kaikessa sopia teidän kanssanne personallisesti ja, seudun asukkaana, ei niinkuin noudattaen meidän tapojamme, vaan kaikessa voin ottaa huomioon olosuhteet…
— Komeasti puhuu! — mörähti ukko.
Vänrikki puhui vielä kauan samaan tapaan. Kaikesta tästä Olenin, tosin ei ilman vaivaa, saattoi käsittää vänrikin haluavan asunnosta kuukaudelta kuutta ruplaa hopeassa. Hän mielellään suostui ja tarjosi vieraalleen lasin teetä. Vänrikki kieltäytyi.
— Meidän tyhmän katsannon mukaisesti, — sanoi hän, — me pidämme ikäänkuin syntinä käyttää maallisten[16] lasia. Vaikkakin sen, sivistykseeni katsoen, saattaisin käsittää, mutta minun vaimoni inhimillisen heikkouden vuoksi…