— Kuinka, tahdotteko teetä?
— Jos sallitte, minä tuon oman lasini, erinäisen, — vastasi vänrikki ja meni rappusille. — Anna lasi! — huusi hän.
Muutaman minutin perästä ovi avautui ja päivettynyt nuori käsi, vaaleanpunaisen hihan alla, ojensi ovesta lasin. Vänrikki meni ottamaan lasia ja kuiskasi jotain tyttärelleen. Olenin kaatoi teetä vänrikille erinäiseen, Jeroshkalle maalliseen lasiin.
— Mutta en halua olla teille esteenä, — sanoi vänrikki polttaen teellä suunsa ja tyhjentäen lasinsa. — Minulla, totta sanoakseni, on myös kova halu kalastamaan ja olen täällä vain käymältä, ikäänkuin virkalomalla. Myöskin olen halukas koettamaan onnea, eikö sattuisi osalleni Terekin antimia. On toivomukseni, että te käytte minunkin luonani joskus juomassa kotoista, meidän stanitsatapamme mukaan, — lisäsi hän.
Vänrikki sanoi jäähyväiset, puristi Oleninin kättä ja läksi. Sill'aikaa kun Olenin varustautui lähtöön hän kuuli vänrikin käskevän ja selittävän äänen antavan määräyksiä kotoväelle. Ja muutaman minutin kuluttua Olenin näki vänrikin, housut polviin saakka käärittyinä ja repaleinen beshmetti päällään, verkko selässä kulkevan ikkunan ohi.
— Hunsvotti! — sanoi Jeroshka-setä lopettaen teetään maallisesta lasista. — Ihanko sitten aiot maksaa kuusi ruplaa? Onko mokomaa kuultu? Parhaimman majan stanitsassa saat kahdella ruplalla. Senkin ryökäle! Ja minä annan tupani kolmesta ruplasta.
— Ei, tähän minä nyt jään, — sanoi Olenin.
— Kuusi ruplaa!… Jopa sitten ovat rahat joutilaita. Ohhoi! — vastasi ukko. — Anna tshihiriä, Ivan!
Olenin söi hiukan ja joi viinaa matkan varalta ja läksi ukon kanssa kadulle kahdeksan tienoissa aamulla.
Portissa tuli heitä vastaan kaksipyöräiset kärryt. Marjana, päässä valkea liina silmiin saakka ja beshmetti paidan päällä, saappaat jalassa ja pitkät vitsat kädessä, tempoi härkiä sarviin sidotusta nuorasta.