— Tule minun luokseni. Juttelemme, ryyppäämme ja aamulla lähdet.
— Eikö mulla ole sijaa missä yhden yön nukkuu? — naurahti Lukashka, — vaan aliupseerikin pyysi tulemaan.
— Minä kuulin eilen kun sinä lauloit ja näinkin sinut.
— Kaikki ihmiset… — Ja Luka heilutti päätään.
— Niin, sinä menet naimisiin, niinhän? — kysyi Olenin.
— Äiti tahtoisi naittaa. Vaan ei ole vielä hevostakaan.
— Sinä et ole rintamakasakka?
— Mitenpä minä? Vasta olen otettu. Ei ole vielä hevosta, eikä ole mistä saisi. Sentähden eivät naitakkaan.
— Paljonko hevonen maksaa?
— Kaupitsivat tuonnoin joen takana yhtä, niin kuuttakymmentä ruplaakaan eivät tahtoneet, ja hevonen oli nogajilainen.