Gerasim toi tuolin ja laski sen kolahuttamatta lattiaan sekä kohotti Ivan Iljitshin jalat tuolille. Ivan Iljitshistä tuntui niin omituisen suloiselta sillä hetkellä, kun Gerasim kohotti hänen jalkojaan ylöspäin.
— Minusta tuntuu paremmalle, kun jalkani ovat näin korkealla, — selitti yhä Ivan Iljitsh.
— Asetahan vielä tuo tyyny alleni.
Gerasim teki näin. Kohotti jälleen isäntänsä sääriä ja työnsi tyynyn hänen allensa. Taas tuntui Ivan Iljitshistä niin suloiselta sen-aikaa kun Gerasim piteli hänen jalkojaan ylhäällä. Kun palvelija laski ne alas, tuntui hänestä taas pahemmalta.
— Gerasim, — sanoi hän hänelle, — oletko nyt hyvin töissä kiinni?
— En suinkaan, herra tuomari, — vastasi Gerasim kaupunkilaispuhetta tavotellen.
— Mitä tehtäviä sinulla vielä on?
— Mitäpäs tehtäviä minulla olisi. Kunhan vain halot käyn pilkkomassa huomiseksi, niin olen kaikki päivän työt tehnyt.
— Pitele sitten jalkojani vielä vähän, niinkuin äsken ylhäällä, — saatatko?
— Miksikäs ei, käyhän se laatuun.