— Kyllä, kappaleessa Adrienne Lecouvreur.
Praskovja Fjodorovna tiesi huomauttaa että mainittu näyttelijätär on mainio — varsinkin eräässä kappaleessa. Tytär lausui vastaväitöksen. Ja niin alkoi keskustelu kuuluisan näyttelijättären kauniista ja luonnollisesta näyttelemistaidosta, tuollainen keskustelu, mikä on aina ja ijäti sama.
Kesken keskustelua tuli Fjodor Ivanovitsh katsahtaneeksi Ivan Iljitshiin — ja vaikeni. Muut loivat myös häneen silmänsä ja vaikenivat. Ivan Iljitsh katsoi välkähtelevin silmin suoraan eteensä silminnähtävästi vihastuksissaan heihin. Tämä täytyi korjata, mutta sitä oli mahdoton mitenkään korjata. Täytyi jotenkin tehdä loppu tästä äänettömyydestä. Kukaan ei siihen tahtonut rohjeta ryhtyä, ja kaikkia alkoi hirvittää, että joku säädyllisyyden valhe äkisti raukeaa rikki, ja kaikille käypi selväksi se, mikä todella on olemassa. Liisa rohkaisi itsensä ensimmäiseksi katkaisten vaitiolon. Hän koetti peittää sen, mitä kaikki tunsivat, mutta puhui varomattomasti.
— Jos aijomme joutua teatteriin, niin kyllä nyt on aika lähteä, — sanoi hän katsahdettuaan kelloonsa, joka oli isän antama lahja, ja hymyillen tuskin huomattavasti, vaikka merkitsevästi sulhaselleen, joka yksin mahtoi tietää sen hymyn tarkoituksen, nousi ylös kahisuttaen hameitaan.
Kaikki nousivat, hyvästelivät ja lähtivät pois.
Kun he olivat menneet, tuntui Ivan Iljitshistä helpommalta: valhetta ei ollut — se oli poistunut heidän mukanaan, mutta kipu oli jäänyt jäljelle. Tuo sama kipu, tuo sama kauhu tekivät ettei mikään tuntunut keveämmältä eikä raskaammalta. Mutta yleisvointi paheni pahenemistaan.
Jälleen kului hetki hetken perästä, tunti tunnin perästä äärettömässä yksitoikkoisuudessa, ja yhä hirveämmäksi kävi tuo välttämätön loppu.
— Niin, lähettäkää sieltä Gerasim tänne, — vastasi potilas Pjotrin kysymykseen.
IX.
Myöhään yöllä palasi rouva kotiin. Hän hiipi varpaisillaan miehensä huoneeseen, mutta tämä kuuli kuitenkin hänen tulonsa, avasi silmänsä ja — sulki ne taas kiireesti. Rouva tahtoi lähettää Gerasimin pois ja jäädä itse istumaan miehensä viereen. Mutta tämä sanoi silmiään raottaen: — Ei. Mene itse!