Pari vuotta tässä uudessa virassa oltuaan kohtasi Ivan Iljitsh tulevan vaimonsa. Praskovja Fjodorovna Michel oli kaikista viehättävin, älykkäin ja loistavin neitonen siinä piirissä, jonka keskuudessa Ivan Iljitsh liikkui. Ensin joutui hän vain leikilliseen, keveään suhteeseen tämän neidin kanssa, pitäen sitä vain tavallisena huvituksena ja virvoituksena virkavaivojensa lomassa.
Ollessaan nuorena virkamiehenä erityisiä toimia varten, oli Ivan Iljitsh ylipäänsä ottanut osaa kaikkiin tanssiaisiin, mutta tultuaan tutkintotuomariksi nähtiin hänet enää vain poikkeustapauksessa tanssimassa. Hän otti nyt osaa näihin huveihin vain sillä mielellä, että vaikka olikin uuden virkalaitoksen miehiä sekä kuului viidenteen arvoluokkaan, niin kas kyllä tässä, jos niin tarvittiin, tanssiakkin osattiin ja, ehkä vielä paremmin kuin joku muu! Niinpä hän vain joskus ihmeeksi iltojen lopussa tanssi Praskovja Fjodorovnankin kanssa ja voitti etupäässä näiden tanssien ajalla hänen sydämmensä. Tyttö rakastui häneen, ja vaikka Ivan Iljitshillä ei ollut selvästi määriteltyä aikomusta mennä naimisiin, niin hän, koska tyttö häneen kerran rakastui, teki itsellensä kysymyksen: "Miksikäs minä en tosiaankin saattaisi mennä naimisiin?"
Neiti Praskovja Fjodorovna oli hyvästä aatelisperheestä eikä ollut ulkomuodoltaankaan ruma, ja olipa hänellä vähän omaisuuttakin. Tosinhan Ivan Iljitsh mielestään olisi voinut tehdä loistavammankin naimakaupan kuin tämä, mutta kyllä tämäkin jo hänelle kelpasi. Hänellähän oli itsellä oma palkkansa, ja tytöllä, toivoi hän, tulisi olemaan yhtä paljon. Sukulaisuussuhde oli sovelias, ja neito tuollainen suloinen, sievoinen, täysin säädyllinen naikkonen. Mutta yhtä väärin kuin olisi sanoa, että Ivan Iljitsh meni naimisiin sentähden, että muka rakastui morsiammeensa tai löysi hänessä vastakaikua elämänkatsomuksilleen, yhtä väärin olisi sanoa, että hän nai siksi, että hänen seurapiiriinsä kuuluvat ihmiset hyväksyivät tämän naimaliiton. Ivan Iljitsh meni naimisiin hiukan kumpaakin näkökantaa silmälläpitäen: hän teki omalle itselleen mieliksi hankkiessaan sellaisen vaimon, ja samalla hän myös teki sen, mitä ylemmässä asemassa olevat ihmiset pitivät luonnollisena.
Ja niin joutui Ivan Iljitsh naimisiin. Itse naimisen suoritus ja avio-elämän ensi aika aviollisine hyväilyineen, uusine huonekaluineen, uusine ruoka-astioineen, uusine liinavaatteineen, aina vaimon raskaaksitulemiseen asti, kävi sangen hyvin, niin että Ivan Iljitsh jo alkoi arvella, ettei naiminen ainoastaan ole häiritsemättä sitä kevyen, suloisen, hauskan ja aina säädyllisen ja seurapiirin hyväksymän elämän luonnetta, jonka Ivan Iljitsh katsoi ylipäänsä elämään kuuluvaksi, vaan vieläpä tekee elämänilon kaksinkertaiseksi. Mutta silloin, vaimon raskaudentilan ensi kuukausista alkaen, ilmaantui sellaista uutta, odottamatonta, epämieluista, painostavaa ja säädytöntä, jota ei mitenkään olisi voinut odottaa, ja josta ei mitenkään voinut päästä erilleen.
Vaimo alkoi nimittäin ilman pienintäkään aihetta, niinkuin Ivan Iljitshistä näytti, de gaité de coeur, kuten hän itselleen sanoi, rikkoa elämän suloa ja sopusointua: hän oli mustasukkainen ilman mitään syytä, vaati häneltä keimailevaa huomiota itseään kohtaan, etsi riitaa kaikesta sekä pani toimeen ikäviä ja raakoja kohtauksia.
Ensi alussa Ivan Iljitsh toivoi voivansa vapautua tästä tukalasta asemasta sillä samalla kevyellä ja säädyllisellä elämään-suhtautumisellaan, joka aina ennen oli hänet auttanut pulasta; hän koetti olla välittämättä vaimonsa pahantuulisuudesta, vietti entiseen tapaansa hauskaa ja kevyttä elämää, kutsuskeli luokseen ystäviä korttia lyömään ja ajoi myös itse toisinaan klubiin tai tovereinsa luo. Mutta erään kerran alkoi vaimo kiihkeästi, raaoin sanoin häntä haukkua ja jatkoi itsepäisesti tätä haukkumistaan joka-kerran, jolloin mies ei täyttänyt hänen vaatimuksiaan, silminnähtävästi lujasti päättäneenä olla herkeämättä siihen asti, että toinen nöyrtyy, s.o. jää kotiin istumaan ja ikävöimään kuten hän itsekkin. Silloin kauhistui vihdoinkin Ivan Iljitsh. Hän ymmärsi, ettei avioelämä, ainakaan hänen vaimonsa kanssa, aina lisää elämän sopusuhtaisuutta, vaan päinvastoin sitä usein häiritsee, ja että siis on välttämätöntä varjella itsensä tästä häiriöstä. Ja Ivan Iljitsh rupesi etsimään siihen keinoja. Koska virkatoimi oli ainoa, jota Praskovja Fjodorovna piti pätevänä, niin alkoi Ivan Iljitsh sen ja siitä aiheutuvien virkavelvollisuuksien avulla taistella vaimoansa vastaan koettaen siten saada aidatuksi itselleen oman riippumattoman mailinansa.
Tämä tarve aidata itselleen oma mailmansa ulkopuolella perhettä, kävi Ivan Iljitshille vielä pysyväisemmäksi senjälkeen kun lapsi oli syntynyt ja sitä oli kaikellaisilla epäonnistuneilla tavoilla koetettu ruokkia ja hoitaa, ja äiti ja lapsi sairastuivat tauteihin, milloin todellisiin, milloin luuloteltuihin, joihin kaikkiin Ivan Iljitshin osanottoa vaadittiin, mutta joista hän ei voinut mitään ymmärtää.
Sitä mukaa kuin vaimo kävi yhä kärtyisämmäksi ja oikullisemmaksi, täytyi Ivan Iljitshinkin yhä enemmän oppia kantamaan elämänsä taakkaa, ja hän alkoi nyt enemmän kiintyä virkatoimeensa sekä tuli kunnianhimoisemmaksi kuin oli ollut ennen.
Sangen pian, ei enemmän kuin vuoden päästä naimisiinmenon jälkeen, ymmärsi Ivan Iljitsh, että aviollinen elämä, joka toi jonkunverran mukavuuksia elämään, todellisuudessa on kovin monimutkainen ja raskas laitos, jota varten, täyttääkseen siinä velvollisuutensa s.o. viettääkseen sopusuhtaista, hienon-mailman hyväksymää elämää, täytyy luoda määrätty suhde, kuten virkaakin varten.
Tällaisen suhteen avioelämäänsä varten loikin Ivan Iljitsh itselleen. Hän vaati perhe-elämältä ainoastaan niitä mukavuuksia, joita hänen vaimonsa hänelle emäntänä voi antaa, ja jotka koskivat esimerkiksi päivällisen laittoa ja vuoteen tekoa, sekä etupäässä sitä sopusointuisuutta ulkonaisissa muodoissa, minkä seuraelämän mielipide oli määrännyt. Kaikessa muussa etsi hän hilpeätä hauskuutusta ja, jos sitä sattui löytämään, niin oli hyvin kiitollinen. Jos hän taas kohtasi vastustusta ja murinaa, niin hän heti poistui tuohon erotettuun, omaan aitaamaansa työmailmaan ja pakoitti itsensä siinä löytämään viehätystä.