Jaakon kasvoista ja sormien liikkeistä saattoi huomata, että tämä viimeinen määräys oli hänelle suuresti mieleen.
Jaakko oli maaorja, sangen innokas ja altis mies; kuten kaikki hyvät käskyläiset oli hänkin äärettömän tarkka isäntänsä varojen hoidossa ja hänen käsityksensä herrasväen eduista olivat mitä kummallisimmat. Hän pyrki alituisesti huolehtimaan herran omaisuuden kasvamisesta rouvan omaisuuden kustannuksella ja koetti todistaa välttämättömäksi käyttää kaikki tulot tästä jälkimäisestä maatilasta Petrovskin maatilan hyväksi (missä me asuimme). Siksipä hän nyt oli riemuissaan. Hän oli täydellisesti onnistunut.
Tervehdittyään meitä isä sanoi että kylliksi olimme jo täällä maalla laiskotelleet, että nyt me emme enää olleet pieniä, ja että aika oli ryhtyä tosilukuihin.
— Kuten te jo tietänette minä lähden ensi yönä matkalle Moskovaan ja otan teidät mukaani, sanoi hän. — Te tulette asumaan mummon luona, mutta äiti jää tyttöjen kanssa tänne. Ja te tiedätte myös, että hänen ainoa lohdutuksensa tulee olemaan saada kuulla teidän ahkeruudestanne ja että teihin ollaan tyytyväiset.
Vaikka niistä valmistuksista, joita saattoi muutamien päivien kuluessa huomata, me jo olimmekin odottaneet jotain tavatonta tapahtuvaksi, niin tämä uutinen meitä kuitenkin hirveästi hämmästytti.
Volodja punastui ja vapisevalla äänellä ilmotti isälle mitä äiti oli käskenyt.
— Sitäköhän se minun uneni merkitsikin! ajattelin minä: suokoon vaan
Jumala, ettei mitään pahempaa tapahtuisi.
Minun oli niin sääli äitiä, vaikka toiselta puolen minua ilahutti ajatus, että nyt olimme siis tulleet suuriksi.
"Jos me nyt lähdemme, niin varmaankaan oppitunteja ei enää tule olemaan: se on mainiota! ajattelin minä — Sääliksi käy vaan Karl Ivanovitshia. Hän varmaankin erotetaan virasta, sillä eipä hänelle muuten olisi tuota kirjettä valmistettu… Parempi olisi vaikka pitäisi aina lukea, kunhan ei tarvitsisi lähteä täältä ja erota äidistä ja loukata Karl Ivanovitsh raukkaa. Se on muutenkin hyvin onneton!"
Nämät ajatukset vilahtelivat päässäni: minä en liikkunut paikaltani, tuijotin vaan puolikenkieni mustiin nauhaisiin.