— Annappa minulle piirakka, sanoi hän. — Ovatko ne hyviä tällä kertaa?
— Ei, minua suututtaa, jatkoi isä ottaen käteensä piirakan, mutta pitäen sitä niin kaukana ettei äiti siihen ylettynyt: — ei, minua suututtaa kun näen, että järkevät ja sivistyneet ihmiset antautuvat mokomiin hullutuksiin.
Ja hän kolahutti kahvelinsa pöytään.
— Minä pyysin sinua antamaan piirakkaa, toisti äiti ojentaen kättänsä.
— Ja parasta onkin, jatkoi isä työntäen kättä syrjään, — että sellaiset olennot pistetään putkaan. Ne saavat aikaan vaan sen hyvän, että hermostuttavat jo ennestäänkin hermostuneita olentoja, lisäsi hän hymähtäen, kun huomasi että tämä keskustelu ei ollut äidille lainkaan mieleen, ja antoi vihdoin hänelle piirakan.
— Minä sanon siihen ainoastaan sen, että on vaikea uskoa, että ihminen, joka 60 ikävuodestaan huolimatta kesät talvet käy paljain jaloin ja vaatteittensa alla kantaa kahden puudan painoisia kahleita, ja joka päälliseksi monta kertaa on kieltäytynyt asumasta huoletonna ja ilman puutteita, — vaikeata on uskoa, — sanon, — että semmoinen ihminen menettelisi näin ainoastaan laiskuudesta. Mitä taas tulee ennustuksiin, lisäsi hän huoahtaen ja vähän vaiti oltuaan: — je suis payée pour y croire; olenhan sinulle kertonut kuinka sekin Kirjusha ennusti isä-vainajan kuolinhetken, joka sitten sattui yhteen ei ainoastaan päivälleen vaan ihan tunnilleenkin.
— Äh, minkä sinä nyt olet minulle tehnyt! sanoi isä hymyillen ja pannen kätensä sille puolelle suuta, jolla Mimmi istui. (Kun hän näin teki, minä aina rupesin jännityksellä kuuntelemaan, odottaen sieltä tulevan jotakin naurettavaa). — Miksi muistutit minulle hänen jalkojansa? minä katsahdin enkä nyt voi enää mitään syödä.
Päivällinen oli loppupuolella. Ljubotshka ja Katinka yhä vaan vilkkuen antoivat meille merkkejä, pyörivät tuoleillansa ja yleensä ilmaisivat mitä suurinta levottomuutta. Tämä vilkkuminen merkitsi: "pyytäkää jo pian että me pääsisimme mukaan!" Minä sysäsin kyynäspäälläni Volodjaa. Volodja sysäsi minua ja vihdoin rohkaisi mielensä: aluksi arasti, sitten jotenkin lujasti ja äänekkäästi hän selitti, että koska me nyt erotaan kotoa, niin eikö tytöt pääsisi mukaan metsästysretkelle, linjaalirattailla. Jonkun aikaa neuvoteltuaan suuret ratkaisivat tämän kysymyksen meidän eduksemme, ja mikä oli vielä parempi, äitikin sanoi tulevansa mukaan.