— Minä… minä… en… tahdo… en voi, sain minä sanotuksi ja pidätetyt rintaan keräytyneet nyyhkytykset äkkiä puhkasivat esteen ja tulvahtivat esiin epätoivoisella voimalla.
— C'est ainsi que vous obeissez à votre seconde mère, c'est ainsi que vous reconnaissez ses bontés, sanoi St Jérôme traagillisella äänellä: — à genoux!
— Voi Jumalani, jospa hän olisi tämän nähnyt! sanoi mummo kääntyen minusta ja pyyhkien kyyneleitä. — Jospa hän olisi nähnyt!… mutta kaikki on parhaaksi! Ei, hän ei olisi kestänyt tätä surua, ei olisi.
Ja mummo itki yhä kovemmin. Minä itkin myös mutta anteeksi pyytämistä en ajatellutkaan.
— Tranquillisez-vous au nom du ciel, M-me la comtesse, puhui St
Jérôme.
Mutta mummo ei enää kuunnellut häntä, vaan oli peittänyt kasvot käsiinsä ja hänen nyyhkytyksensä muuttuivat hysteerilliseksi nikotukseksi. Sisälle juoksi pelästyneenä Mimmi ja Gasha, alkoi tuntua jonkinlaisten spriivesien hajua, ja koko talossa nousi yhtäkkiä juoksua ja kuiskutuksia.
— Nauttikaa nyt teoistanne, sanoi St Jérôme taluttaen minua takasin ylös.
— Voi sentään, mitä olenkaan tehnyt! mikä olenkaan hirmuinen pahantekijä!
Heti kun St Jérôme, käskettyään minun mennä omaan huoneeseni, oli laskeutunut alas, niin minä ymmärtämättä mitä tein läksin juoksemaan suuria rappusia myöten, jotka veivät kadulle.
Oliko aikomukseni kokonaan karata talosta vai hukuttaa itseni en muista; tiedän ainoastaan että kädet painettuina kasvojani vastaan, ollakseni ketään näkemättä, juoksin rappusia myöten yhä kauemmas.