— Todistat sillä että tulet mukaan, et muuten.
— Johan sanoin, etten tule.
— No niin jää sitten tänne ja todista diplomaatille; hän kertoo meille, kun palaamme.
— Todistan kuin todistankin, väitti Nehljudov lapsekkaan itsepintaisesti: — kunhan vaan palaatte pian.
— Mitä sanotte: olenko minä itserakas? sanoi hän istuutuen viereeni heidän lähdettyään.
Vaikka minulla olikin valmis mielipide, hätäännyin tästä odottamattomasta kysymyksestä siihen määrään, etten pitkään aikaan voinut vastata hänelle.
— Luullakseni olette, sanoin minä tuntien kuinka ääneni vapisee ja kuinka punastun ajatellessani, että nyt on aika tullut minun hänelle todistaa olevani viisas: — luullakseni jokainen ihminen on itserakas, ja mitä ihminen tehneekin hän tekee kaikki itserakkaudesta.
— Mikä siis on mielestänne itserakkaus? sanoi Nehljudov hymyillen vähän ylenkatseellisesti, kuten minusta näytti.
— Itserakkaus, sanoin minä, — on vakaumus siitä, että minä olen parempi ja viisaampi kaikkia muita.
— Mutta miten voisivat kaikki olla semmoisessa luulossa.