— Tulkaahan mukaani, herraskainen, minä saatan teitä, sanoi hän kääntyen ja näytti heti arvanneen asiani: — hän on aamumessulla, kohta hän tulee.

Vanhus avasi oven ja saattoi minut puhtosen porstuan ja eteisen kautta puhdasta liinaista permantomattoa myöten kammioon.

— Odottakaahan täällä, sanoi hän hyvänsuovasti ja rauhottavasti, — ja läksi.

Huone, jossa nyt olin, oli sangen pieni ja merkillisen hyvin siistitty. Huonekaluja oli ainoastaan: vahavaatteella verhottu pikku pöytä, joka seisoi kahden pienen kaksipuolisen ikkunan välissä. Ikkunoilla oli kaksi geraniumi-kukkaa, pyhäinkuvain teline ja niiden edessä riippuva öljylamppunen, yksi nojatuoli ja pari tavallista tuolia. Nurkassa riippui seinäkello, jonka numerotaulu oli kukkapiirroksilla koristettu, ja se kävi vaskisten painopulttien avulla. Väliseinällä, jota yhdisti kattoon puiset, kalkkivärillä valkosiksi pyyhityt säleet (ja jonka takana oli varmaankin vuode), riippui nauloista kaksi pappisviittaa.

Ikkunat antoivat jotakin valkosta seinää vasten, joka oli niistä noin sylen päässä. Välillä oli pieni sirenipehko. Mitään ääntä ei päässyt huoneeseen tunkeutumaan, niin että tässä hiljaisuudessa tuntui heilurin tasainen, miellyttävä naksutus hyvinkin kovalta ääneltä. Heti kun olin jäänyt yksikseni tähän hiljaiseen sopukkaan, hypähtivät kaikki entiset mietteeni ja muistoni äkisti esille päästäni, ikäänkuin niitä ei olisi ennen ollutkaan, ja minä vaivuin johonkin sanomattoman miellyttävään mietiskelyyn. Tuo hiukan kellastunut papinkauhtana ynnä sen kulunut vuorivaate, nuo kirjojen vanhentuneet mustat nahkaselät ja vaskiset helat, nuo tumman viheliäiset kasvit, niiden tarkasti kasteltu multa ja pestyt lehdet, ja erittäinkin tuo yksitoikkoinen katkonainen heilurin naksutus minulle elävästi kertoivat jostakin uudesta, tähän asti tuntemattomasta elämästä, — yksinäisyyden, rukouksen, hiljaisen ja rauhallisen onnen elämästä…

"Kuluu kuukaudet, vierii vuodet, ajattelin minä, mutta tuo munkki pysyy aina yksinäisenä, rauhallisena, hän yhä tuntee omatuntonsa puhtaaksi Jumalan edessä ja rukouksensa Hänen kuulemaksi." Puolen tunnin verran istuin tuolillani, koettaen olla liikkumatta ja hengittämättäkin ääneeni, jottei olisi häiriytynyt niiden äänten sopusointu, jotka niin paljon puhuivat minulle. Ja heiluri yhä vaan naksahteli samoin, oikealle kovemmin, vasemmalle hiljemmin.

VIII

TOINEN RIPPITUNNUSTUS.

Papin lähestyvät askeleet saattoivat minut heräämään mietteistäni.

— Hyvää päivää, sanoi hän korjaten kädellään harmaita hiuksiaan. —
Mitä te haluaisitte?