Kirjuri lukee: oikeus on määrännyt rangaistavaksi talon pojan Kaapo Gordejevan kahdellakymmenellä parilla vitsoja kihlakunnan oikeudessa. Iivana kuulee tuomion ja katsoo Kaapoon — mitähän tuo nyt tuosta arvelee? Kaapo, kuultuaan tuomion, vaaleni, kääntyi ja läksi porstuaan. Iivana meni hänen jälkeensä, aikoen mennä hevosensa luo; silloin hän kuuli Kaapon lausuvan:
— Olkoon menneeksi! hän minut ruoskittaa ja selkäni kuumentaa, mutta varokoon vaan, ettei hänen pesänsä hänelle kuumemmaksi kävisi.
Iivana kuuli nämät sanat ja palasi heti oikeussaliin.
— Korkea oikeus! hän uhkaa polttaa minut. Kuulkaa, kuinka hän sen sanoi todistajain kuullen. Kaapo kutsuttiin saliin.
— Onkos totta, että olet uhannut?
— En minä ole uhkaillut. Ruoskikaa vaan, kun teillä on valta. Näyttääpä siltä, että minä vaan saan kärsiä, vaikka kuinka oikeassa olisin, mutta hänelle näyttää kaikki käyvän päinsä.
Tahtoipa Kaapo vielä jotakin lausua, mutta huulet ja posket värähtelivät vaan, ja hän kääntyi selin. Tuomaritkin peljästyivät, nähdessään hänet sellaisena, ja arvelivat, kunhan se ei vaan saattaisi turmiota itselleen tai naapurilleen.
Ja vanha tuomari lausui:
— Kuulkaapa, veljeni: sopikaa nyt hyvällä. Ethän sinä, veli Kaapo, hyvin tehnyt, lyödessäsi raskasta vaimoa. Kiitä Jumalaasi, ettei siitä sen pahempaa tullut; olisihan siitä saattanut suurikin rikos helposti syntyä. Oliko se mielestäsi oikein tehty? Sinä nöyrry ja pyydä anteeksi ja kyllä hän sen sinulle suopi. Sitten me tämän tuomion muutamme.
Mutta kun kirjuri kuuli sen, sanoi hän;