Jänö — Jussi asuskeli talvella kylän likehtäällä. Kun tuli yö, niin nosti se pystyyn toisen korvansa ja kuunteli; sitten taas toisen ja liikutteli partakarvojansa, haisteli ja istui takajaloilleen. Sitten hyppäsi se pari kertaa paksussa lumihangessa, istui taas takajaloilleen ja rupesi katselemaan. Joka haaralta näkyi vaan lunta eikä mitään muuta. Lumikinos oli muodostunut aaltomaiseksi ja loisti kuin sokuri. Jänön pään yläpuolella oli pakkaishuurua ja sen läpi loistivat kirkkaat tähdet.
Jänön oli mentävä suuren maantien poikki päästäkseen riihen luo, jonka hän tunsi jo ennestään hyvin. Sieltä kuului reen jalasten ratinaa, hevosten hirnuntaa ja rekien narinaa.
Jussi pysähtyi taas maantien viereen. Talonpoikia astuskeli rekien vieressä, nuttujen kaulukset pystyssä. Kasvot olivat tuskin näkyvissä. Parrat, viikset ja silmäkarvat olivat valkoset. Heidän suistaan ja nenistään tuli höyryä. Ja heidän hevosensa olivat hiessä, joka pakkasessa muuttui huurteeksi. Hevoset tempoivat sinne tänne valjaissaan ja upposivat nietokseen. Talonpojat ajoivat kilpaa ja toiset heistä pääsivät toistensa edelle. Kaksi vanhaa ukkoa ajoi rinnan ja toinen kertoi toiselle, kuinka häneltä varastettiin hevonen.
Sittenkun joukko oli mennyt ohitse, hypähti jänö tien poikki ja meni hiljalleen riihen luo. Kuormaston mukana seuraava koira huomasi silloin Jussiparan. Se rupesi haukkumaan ja läksi jänön jälkeen. Jänö juoksi nietoksia pitkin riihen luo. Sitä kannatti hanki, mutta koira jo kymmenennellä askeleella upposi kinokseen ja oli sen vuoksi pakoitettu pysähtymään. Silloin Jussikin pysähtyi, istahti takajaloilleen ja läksi sitten hiljalleen menemään riihen luo.
Sinne mennessään tapasi Jussi pari muuta jänistä. Ne söivät ja leikittelivät. Jussi leikitteli myöskin hetkisen kumppaniensa kera, kaivoi yhdessä niiden kanssa kylmää lunta, söi laihoa ja jatkoi sitten matkaansa eteenpäin.
Kylässä oli kaikki hiljaista, tulet olivat sammutetut. Kylän tiellä ei kuulunut muuta, kuin lapsen itku eräästä pirtistä ja pakkasen pauke tupien nurkista. Jussi juoksi riihen luo ja tapasi sielläkin tovereitaan ja leikki niiden kanssa riihen puhtaaksi laistulla laattialla, söi kauroja alotetusta kuormasta, kiipesi ylös pitkin lumen peittämää kattoa latoon ja meni aidan yli takaisin piilopaikkaansa.
Idässä alkoi jo näkyä päivän salo, tähdet lakkasivat vähitellen näkymästä, ja vielä entistäkin sakeampana peitti pakkasen synnyttämä utu maan. Lähisissä kylissä heräsivät jo vanhat eukot ja menivät vettä noutamaan. Talonpojat toivat ladoistaan karjalle ruokaa, lapset huusivat ja itkivät. Tiellä kulki nyt kuormia vielä enemmän ja ajomiehet pakinoivat kovemmin kuin ennen.
Jussi hyppäsi tien yli, tuli likelle vanhaa makuustaan, valitsi itselleen vähän etempänä toisen olopaikan, kaivoi lumen siitä pois, kyykähti takaperin uuteen makuukseensa, pani korvansa pitkin ruumista ja alkoi nukkua silmät auki.
Jänis ja sen viholliset.
Öisin hakevat jänikset ruokaansa. Metsäjänikset syövät puiden kuoria, peltojänikset laihoa ja ruohoa, ne taas, jotka asustavat talojen likehtäällä, syövät riihistä jyviä. Yöllä jättivät jänikset lumeen syviä näkyviä jälkiä.