Niiden vihamiehiä ovat ihmiset, koirat, sudet, ketut, korpit ja haukat. Jos jänis kulkisi yhtä suoraan, niin sen voisi aamuin löytää jäljistä ja ottaa kiini, mutta Jumala on luonut jäniksen araksi, ja tämä arkuus suojelee sitä.
Öillä kuleskelee jänis vainioilla ja metsissä pelkäämättä ja tekee suoria jälkiä, vaan kun aamu tulee, niin heräävät sen viholliset, jänis alkaa kuulla milloin koirien haukuntaa, milloin rekien ritinää, milloin ihmisten ääniä, milloin taas suden liikkeen metsässä ja alkaa pelosta hypellä paikasta toiseen. Kun se hyppää eteenpäin, niin säikähtää se jo jotakin ja juoksee takaisin entisiä jälkiään. Kuulee sitten vielä jotakin ja hyppää minkä käpälistä lähtee syrjään ja joutuu pois entisiltä jäljiltään. Taaskin risahtaa jokin ja jänis kääntyy taas takaisin ja hyppää taas syrjään. Kun päivä tulee, rupee se maata.
Aamulla alkavat jäniksen viholliset tarkastella sen jälkiä, eksyvät kaksoisjäljille ja pitkille sivu hyppäyksille ja ihmettelevät jäniksen kekseliäisyyttä. Mutta jänis ei edes ajattelekaan mitään petosta. Se vaan pelkää kaikkia.
Elefantti.
Eräällä hindulla oli elefantti, jolle hän antoi huonoa ruokaa, vaan jolla hän teetti kovaa työtä.
Kerran raivostui elefantti ja polki jalkoihinsa haltiansa. Hindu kuoli. Hänen vaimonsa itki, vei lapsensa elefantin luo, pani ne sen jalkojen juureen ja sanoi: "Sinä olet tappanut heidän isänsä, tapa nyt heidätkin!"
Elefantti katseli lapsia, sitten otti se kärsällään vanhimman pojan ja nosti selkäänsä.
Siitä pitäen totteli elefantti poikaa ja teki työtä hänen hyväkseen.
Vanha hevonen.
Kotona maalla asui luonamme vanha ukko, Pimen Timofeits. Hän oli yhdeksänkymmenen vuoden vanha. Hän asui pojanpoikansa luona eikä tehnyt enää mitään. Hänen selkänsä oli kymärässä: hän käveli kepin avulla ja liikutti hitaasti jalkojaan. Hän oli ihan hampaaton ja hänen kasvonsa olivat täynnä ryppyjä. Hänen alahuulensa vapisi. Kun hän joko käveli tahi puhui, maiskutti hän huuliaan eikä kukaan voinut käsittää, mitä hän puhui.