Kahden päivän kuluessa oli perhonen jo ehtinyt munia akkunalaudalle rivin munia ja kiinnittää ne siihen. Munat olivat keltasia. Kaksikymmentä viisi perhosta tekivät munia. Ja minä kokosin 5,000 pientä munaa.
Seuraavana vuonna minä ruokin vielä enemmän matoja ja sain vielä enemmän silkkiä.
Tätin kertomus kesystä varpusesta.
Meidän akkunamme ulkopuolelle oli varpunen pesinyt akkunalaudan päälle ja tehnyt siihen viisi pientä munaa. Minä ja sisareni olimme nähneet, kuinka varpunen kantoi olen korren ja höyhenen toisensa perästä meidän akkunamme taakse ja teki sinne itselleen pesää. Ja kun se sitten alkoi tehdä sinne munia, niin tulimme me hyvin iloisiksi. Varpunen ei enää lentänyt pois höyheniä ja olkia etsimään, vaan istui muniensa päällä siinä. Toinen varpunen — meille sanottiin, että toinen niistä on uros ja toinen naaras — tuo naaraalle matoja ja ruokkii sitä.
Muutaman päivän perästä me jo kuulimme akkunamme takaa sirkutusta ja menimme katsomaan, mitä varpusen pesässä oli tapahtunut. Siellä oli viisi pienen pientä alastonta linnun poikaa, joilla ei vielä ollut siipiä eikä höyheniä. Niillä oli keltaset, pehmeät nokat ja suuret päät.
Meistä ne olivat hyvin rumia, emmekä me viitsineet enää käydä niitä katsomassakaan, ainoastaan joskus juoksimme vilkasemassa, mitä ne siellä tekivät. Niiden äiti lensi usein ruokaa hakemaan, ja kun se palasi, niin avasivat varpusen pojat vikisten keltaiset nokkansa, ja emä repi matosia kappaleiksi ja jakoi niitä niille.
Viikon kuluessa olivat jo nuo pienet varpusen pojat kasvaneet isommiksi, saaneet untuvapeitteen ja tulleet kauniimmiksi, ja sen perästä me taas rupesimme usein käymään niitä katsomassa.
Eräänä aamuna menimme taas katsomaan varpusen poikiamme ja näimme, että niiden äiti, naarasvarpunen oli kuolleena akkunalaudan vieressä. Me arvasimme, että varpunen oli yöksi asettunut akkunalaudalle ja nukkunut siihen, ja litistynyt kuolleeksi akkunaa sulettaessa.
Me otimme sen siitä ylös ja viskasimme heinikkoon. Pienokaiset vikisivät, ojensivat ulos päänsä ja avasivat suunsa, mutta ei ollut ketään enää, joka olisi niitä ruokkinut.
Silloin sanoi vanhin siskoni: "nyt niillä ei ole enää äitiä, joka niitä ruokkisi; mutta kuulkaas: ruvetaanpas me niitä hoitamaan!"