Tuomi.
Tuomi kasvoi pähkinäpuiden joukossa ja varjosi pähkinäpuupensaita. Minä olin kauvan epätietoinen, hakkaisinko vai en, sen pois. Minun tuli sitä sääli. Se ei muodostanut eri pensasta, vaan kasvoi yksinään, ja oli likipitäin neljäätoista sentimetriä läpimitaten ja noin kahdeksan ja puoli metriä korkea, hyvin haarakas, tuuhea ja yltyleensä täynnä valkeita, hyvänhajuisia kukkia. Kauvaksi jo lemusi niiden tuoksu. Minä en olisikaan hakannut sitä, mutta muuan työmies, jonka minä olin sitä ennen käskenyt hakkaamaan koko tuomen, oli minulle mitään virkkamatta alkanut sitä hakata. Kun minä tulin paikalle, oli hän jo ehtinyt hakata noin kuutta sentimetriä syvän lastuuksen, ja mahalaa tirskahti ulos kirveen alitse, joka kerta kun se sattui samaan paikkaan: "Nyt sitä ei voi enää auttaa, menköön nyt sitten", ajattelin minä ja otin itsekin kirveen käteeni ja aloin hakata sitä yhdessä työmiehen kanssa.
Kaikki työ on hauskaa ja niinpä hakkaaminenkin. On hupaista lyödä kirveen syvälle puuhun, ensin viistoon ja sitten poikittain niin, että lastu lähtee pois ja hakata siten yhä syvemmälle ja syvemmälle lastuusta puuhun.
Minä unhotin kokonaan tuomen ja ajattelin ainoastaan sitä, miten saisin sen pikemmin kaatumaan. Kun hengästyin, niin panin pois kirveen ja me, työmies ja minä nojasimme puuta vastaan ja koetimme saada sitä kaatumaan. Me työnsimme, puun lehdet alkoivat väristä ja meidän päällemme putoili kastepisaroita ja valkosia hyvänhajuisia kukkalehtiä.
Samaan aikaan tuntui kuin olisi jokin parkaissut: puun sisuksesta kuului rusketta; me nojasimme vieläkin kovemmin, ja puun sisuksessa taittui jotakin ja se tuntui ihan siltä, kuin puu olisi itkenyt, ja puu kaatui. Se oli taittunut hakkuuksen kohdalta, huojui ja kaatui oksineen ja kukkineen nurmelle. Pienet oksat ja kukat värisivät vähän aikaa vielä puun kaaduttua, sitten ne herkesivät liikkumasta.
"No niin, siinä tapahtui suuri asia", sanoi talonpoika. "Sääli on aina elävätä!" Mutta minun tuli niin säälini puuta, että menin mitä pikemmin pois sen luota toisten työmiesten luo.
Tammi ja pähkinäpuu.
Vanha tammi pudotti yhden terhonsa pähkinäpuupensaan juurelle. Pähkinäpuu sanoi tammelle: "Onko sinun oksiesi alla liijan vähän tilaa? Olisit pudottanut terhosi tyhjään paikkaan. Tässä on jo kyllä ahdasta minun vesoillanikin, enkä minä salli edes omien pähkinöitteni pudota maahan, vaan annan ne ihmisille."
"Minä elän kaksisataa vuotta", vastasi siihen tammi, "ja se tammi, joka on kasvava terhostani, tulee elämään yhtä kauvan."
Silloin suuttui pähkinäpuu ja sanoi: "Niinpä minä sitten peitänkin varjollani sinun pienen vesasi ja tukehutan sen, eikä se tule elämään kolmea päivääkään." Tammi ei virkkanut siihen mitään, vaan käski pienen poikansa kasvamaan terhosta.