Katso — mieluimmin sivusta — hyvään puhtaaseen peiliin, niin sinusta näyttää siltä kuin se olisi akkuna eli ovi ja että sen takana vielä olisi jotakin. Kun jälleen koetat sitä sormellasi, niin tunnet, että se onkin peili. Silmäsi siis pettivät tässä tapauksessa, mutta sormet oikaisivat erehdyksen.
Haistin aisti.
Ihminen näkee silmillään, kuulee korvillaan, haistaa nenällään, maistaa kielellään ja tuntee kädellään. Toiset näkevät silmillään paremmin, toiset huonommin. Toinen kuulee kaukaa, toinen on taas huonokuulonen. Toisella on parempi haistamiskyky ja hän tuntee jo kaukaa, miltä jokin haisee, vaan toinen taas ei tunne vaikka haistaisi mädännyttä munaa. Toiset tuntevat joka esineen pelkällä koittamisella, vaan toiset eivät taas pääse sillä keinoin mistään selville, eivätkä voi eroittaa puuta paperista. Joku on tuskin pistänyt jotakin suuhunsa, kun jo tuntee, mikä on makeata, mutta toinen nielee tuntematta, oliko se, mitä nieli, kitkerätä vai makeata.
Niinpä eläimilläkin on toisilla aistimet enemmän kehittyneet, kuin toisilla. Mutta kaikilla niillä on parempi haistamiskyky, kuin ihmisellä.
Ihminen, kun hän tahtoo saada selkoa jostakin esineestä, katselee sitä, kuuntelee, minkälaisia ääniä se antaa, joskus haistaa ja maistaa; mutta tunteakseen oikein esineen täytyy hänen sitä ennen kaikkia koetella.
Sitä vastoin tarvitsee melkein kaikkien eläinten ennen kaikkia haistaa esinettä. Hevonen, susi, koira, lehmä, karhu eivät tunne esinettä, jolleivät saa sitä haistaa.
Kun hevonen pelkää jotakin, niin se päristää sieramiaan, voidakseen paremmin haistaa, eikä herkene ennen pelkäämästä, kun on saanut nuuskia pelättyä esinettä.
Koira juoksee usein isäntänsä jälkiä, mutta kun näkee hänen, niin pelästyy, ei tunne häntä ja alkaa haukkua, kunnes pääsee häntä haistamaan ja tuntee, että se, mikä hänen silmissään näytti niin peloittavalta, onkin hänen oma isäntänsä.
Sattuu usein, että härät näkevät, kun toisia härkiä teurastetaan, kuulevat kuinka ne mölisevät teurastuspaikalla, vaan eivät kuitenkaan, käsitä, mitä siellä tehdään. Mutta kun lehmä tai härkä vaan tulevat paikalle, missä on härän verta, ja saavat haistaa sitä, niin ne heti käsittävät asian laidan, alkavat mölistä, polkea jaloillaan maata, ja niitä on vaikea saada pois siltä paikalta.
Kerran sairastui muuan eukko; hänen miehensä meni silloin lypsämään lehmää. Lehmä haisti ja tunsi, ettei lypsäjä ollutkaan hänen emäntänsä eikä antanut maitoaan. Vaimo käski silloin miehensä panemaan päällensä hänen turkkinsa ja hänen huivinsa päähänsä. Mies teki niin ja lehmä antoi maitonsa. Mutta ukko sattui aukasemaan turkkinsa, lehmä haistoi, ettei asian laita ollutkaan, niinkuin piti ja kätki taas maitonsa.