"Odota sinä vaan, mutta etpäs nyt pääse kynsistäni!" huusi poika ja kiipesi yhä ylemmä hänkin. Apina houkutteli häntä yhä, kiipesi vielä korkeammalle, ja poika oli kiivastunut puolestaan eikä tahtonut jäädä jälkeen. Siten apina ja poika ennättivät melkein yhtä pian maston huippuun. Maston huipussa ojensiihe apina ihan suoraksi ja, tartuttuaan takakädellään touviin, ripusti se hatun ylimmäisen maston ylimmäisen pienapuun takimaiselle reunalle riippumaan, mutta itse kiipesi se ihan maston huippuun, väänteli siellä itseään, näytti hampaitaan ja osoitti kaikella tavalla voiton riemuaan. Mastosta oli ylimmäiseen poikki pienaan, jonka nenässä hattu riippui, noin puolitoista meetriä, niin että pojan oli ihan mahdoton saada sitä sieltä irroittamatta kättään nuorasta ja mastosta.
Mutta poika oli hirveästi suutuksissaan. Hän heitti irti mastosta ja astui ylös pienan päälle. Kannella olivat kaikki tähän saakka katsoneet ja nauraneet apinan ja kapteenin pojan kiipeämä kilpailulle, vaan kun näkivät, että poika heitti pois kädestään köyden ja kapusi pienapuun nenään, jossa hän nyt huojui kädet ulos ojennettuina, niin pelästyivät kaikki.
Jos hän nyt vaan tekisi yhdenkään harha askeleen, niin putoaisi hän itsensä kuoliaaksi laivan kantta vasten. Ja jos hän ei astunutkaan harhaan, vaan voi kävellä onnellisesti pienan päähän ja ottaa siitä hattunsa, niin kuinka hän sitten voisi kääntyä takaisin ja laskeutua mastoon. Kaikki olivat hiljaa, seuraten hänen liikkeitään ja odottivat, miten lopuksi kävisi.
Yhtäkkiä huudahti joku joukosta pelästyksestä. Poika muisti tämän huudon kuultuaan tilansa, katsahti alas ja alkoi horjua.
Samassa tuli pojan isä, kapteeni, ulos kajuutastaan. Hänellä oli pyssy kädessään ampuakseen kalalokkeja. Hän näki poikansa mastossa, ja heti ojensi pyssynsä häntä kohden ja huusi: "Alas mereen sieltä! hyppää paikalla mereen! muutoin ammun sinut!" Poika horjui eikä käsittänyt mitä hänelle sanottiin: "Hyppää eli minä ammun… Yks, kaks…" ja kun pojan isä huusi: "kolme!" — niin kurotti poika alas päänsä ja hyppäsi mereen.
Niinkuin kanuunan kuula läiskähti pojan ruumis mereen, ja aallot eivät vielä ehtineet peittää häntä, kun jo kaksikymmentä ravakkata merimiestä hyppäsi laivasta mereen. Vielä puoli minuuttia — ne tuntuivat kaikista pitkiltä — niin nousi pojan ruumis veden pinnalle. Hänet otettiin kiini ja nostettiin laivaan. Muutamien minuuttien kuluttua rupesi hänen suustaan vuotamaan vettä ja hän alkoi hengittää.
Kun kapteeni näki sen, niin huudahti hän äkkiä, niinkuin jokin olisi häntä ahdistanut, ja meni kajuuttaansa, ettei kukaan saisi nähdä hänen kyyneleitään.