Ja tämä yksinkertainen ja välttämätön johtopäätös määrää kaikki elämäni yksityiskohdat, muuttaa sen kokonaan ja kerrassaan vapauttaa minut niistä siveellisistä kärsimyksistä, joita sain kokea nähdessäni ihmisten kärsimyksiä ja turmelusta, ja kerrassaan poistaa kaikki ne kolme syytä, jotka tekevät mahdottomaksi köyhien auttamisen ja joista epäonnistumiseni johtui.
Ensimäinen syy oli ihmisten kokoontuminen kaupunkeihin, jotka nielevät maaseudun rikkauden. Jos ihminen vaan ei halua käyttää hyväkseen toisten työtä nauttimalla palkkaa valtion palveluksessa maan omistuksen kautta ja rahan avulla, vaan haluaa voimiensa ja mahdollisuuden mukaan itse tyydyttää tarpeensa, niin hänelle ei juolahda milloinkaan päähän lähteä pois maalta (jossa helpoimmin voi tyydyttää tarpeensa) kaupunkiin, missä kaikki on toisten työn tuotetta, missä kaikki on ostettava. Ja maalla ihminen on kykenevä auttamaan hädän alaisia, eikä ole tunteva sitä avuttomuuden tunnetta, jota minä tunsin kaupungissa, tahtoessani auttaa ihmisiä ei omalla, vaan toisten työllä.
Toinen syy oli rikkaitten eroittuminen köyhistä. Jos ihminen vaan ei halua käyttää hyväkseen toisten työtä nauttimalla palkkaa palveluksesta, maanomistuksen kautta ja rahan avulla ja tulee pakoitetuksi itse tyydyttämään tarpeensa, niin heti itsestään hajoaa se muuri, joka eroittaa hänet työkansasta, hän sulautuu yhteen sen kanssa ja hänelle tulee mahdolliseksi sitä auttaa.
Kolmas syy oli hävyn tunne, perustuva tietoisuuteen siitä, että niitten rahojen omistaminen, joilla tahdoin ihmisiä auttaa, oli vääryyttä. Jos ihminen vaan ei halua käyttää hyväkseen toisten työtä nauttimalla palkkaa palveluksesta, maanomistuksen kautta ja rahan avulla, niin ei hänellä milloinkaan tule olemaan niitä liikoja rahoja, joitten olemassa olo minulla herätti rahattomissa ihmisissä vaatimuksia, joita en voinut tyydyttää, ja minussa itsessäni tunteen, että olin väärässä.
XXIII.
Minä huomasin syyksi ihmisten kärsimyksiin ja turmelukseen sen, että toiset ihmiset ovat toisten orjina, ja siitä tein hyvin yksinkertaisen johtopäätöksen. Jos kerran tahdon auttaa ihmisiä, pitää minun ennen kaikkea olla aikaansaamatta niitä onnettomuuksia, joista tahdon ihmisiä auttaa, s.o. olla osaa ottamatta ihmisten orjuuttamiseen. Ihmisten orjuuttamiseen minua saattoi se, että olin lapsuudestani tottunut olemaan työtä tekemättä ja käyttämään hyväkseni toisten työtä, eläen yhteiskunnassa, joka ei ainoastaan ollut tottunut tuohon toisten ihmisten orjuuttamiseen, vaan joka puolustaa sitä kaikellaisilla taidokkailla ja taidottomilla viisasteluilla. Minä tein sen yksinkertaisen johtopäätöksen, että, ollakseni aikaan saamatta ihmisten kärsimyksiä ja turmelusta, minun pitää niin vähän kuin mahdollista käyttää hyväkseni toisten työtä ja niin paljon kuin mahdollista itseni tehdä työtä. Minä tulin pitkän mutkan kautta siihen välttämättömään johtopäätökseen, jonka kiinalaiset tuhat vuotta sitten ovat tehneet lauselmassaan: jos on olemassa yksi joutilas ihminen, niin on olemassa toinen, joka on nälkään kuolemassa. Minä tulin siihen yksinkertaiseen ja luonnolliseen johtopäätökseen, että, jos minä säälin sitä piinaantunutta hevosta, jolla ratsastan, niin on ensi tehtäväni nousta pois sen selästä ja kävellä omin jaloin.
Tämä vastaus, joka antaa niin täydellisen tyydytyksen siveelliselle tunteelle, huikaisi silmiäni, ja huikaisee meidän kaikkien silmiä, niin ett'emme sitä näe ja katsomme syrjään.
Etsiessämme parannusta yhteiskunnallisista taudeistamme, etsimme sitä joka taholta: sekä hallitusmielisistä että hallitusvastaisista, sekä tieteellisistä että filantroopillisista taikauskoista, emmekä näe sitä, mikä on jokaisen silmäin edessä.
Sille, joka todellakin vilpittömästi kärsii meitä ympäröivien ihmisten kärsimysten vuoksi, löytyy mitä selvin, yksinkertaisin ja helpoin keino, ainoa mahdollinen parantamaan meitä ympäröivää onnettomuutta ja tekemään meidän elämämme lailliseksi, — se keino, jonka Johannes Kastaja neuvoi, kun häneltä kysyttiin: mitä meidän on tekeminen, ja jonka Kristus vahvisti: olla omistamatta enempää, kuin yhden puvun, olla omistamatta rahaa, s.o. olla käyttämättä hyväkseen toisten työtä, ja senvuoksi ennen kaikkea tehdä omin käsin kaikki, minkä voi.
Se on niin yksinkertaista ja selvää. Mutta se on yksinkertaista ja selvää silloin, kun tarpeet ovat yksinkertaiset ja selvät, ja kun ihminen itse on vielä raitis eikä ole pilaantunut luihin ja ytimiin asti laiskuuden ja joutilaisuuden kautta. Jos minä asun maalla, makaan uunin päällä ja annan velalliseni, naapurini, pilkkoa puita ja lämmittää uunia, niin on selvää, että minä laiskottelen ja estän naapuriani omaa työtään tekemästä. Minua rupeaa hävettämään ja minun on ikäväkin aina loikoa, ja jos jänteeni ovat tottuneet työhön, niin menen itse puita hakkaamaan.