— Vasilij! miks'et tuo?
— Eihän se tule! — vastasi sieltäpäin ääni, ja kohta sen jälkeen varjot liikahtivat poliisimiestä kohti. Minä pysähdyin ja kysyin "mitä se on?"
— Tyttöjä ovat kiinni ottaneet Rshanovin talosta ja vieneet poliisikamariin, mutta yksi jäi jälkeen, eikä tule.
Lammasnahkaiseen turkkiin puettu piharenki kuletti häntä. Tyttö kulki edellä, ja mies jälessä tyrkkien häntä takaapäin. Kaikki me — minä, piharenki ja poliisi, olimme talvipuvuissa, tyttö yksin oli leninkisillään. Hämärässä saatoin huomata ainoastaan ruskean hameen ja huivin. Hän oli pienikasvuinen, niinkuin tavallisesti ovat nälkääntyneet, hänellä oli lyhyet jalat ja verrattain leveä, kömpelö vartalo.
— Sinun tähtesi, raato, tässä seisomme. Tokko tulet! Kyllä minä annan sinulle! — huusi poliisi, joka nähtävästi oli väsynyt ja kyllästynyt häneen. Tyttö kulki muutaman askeleen ja taas pysähtyi.
Piharenki, vanha hyvänluontoinen ukko, nykäsi häntä käsipuolesta.
— Vielä tässä pysähtymään! Kävele! — Hän oli suuttuvinaan. Tyttö horjahti ja rupesi puhumaan käheällä ja vinkuvalla äänellä.
— Mitäs siinä tyrkit! Pääsen tästä ilmankin!
— Palellut.
— Meikäläinen ei palellu. Minä olen tulinen.