Mutta miksikäs taiteilijat eivät saattaisi palvella kansaa? Onhan joka tuvassa pyhäinkuvia, tauluja, jokainen talonpoika ja talonpoikaisnainen laulaa, monella on soittokoneita ja kaikki osaavat kertoa kertomuksia, runoja, moni osaa lukea. Mitenkäs on kaksi asiaa, jotka ovat yhteen kuuluvia kuin lukko ja avain, niin toisistaan eronneet, että niitä on mahdotonta yhdistää?
Sanokaa maalarille, että hän maalaisi ilman atelieeriä, modelleja, pukuja ja piirustaisi viiden kopekan hintaisia kuvia, niin hän vastaa, että se on samaa kuin luopua taiteesta, niinkuin hän sen käsittää. Sanokaa soittoniekalle, että hän soittaisi balalaikalla, harmoonikalla, kitaralla ja opettaisi vaimoja laulamaan lauluja. Sanokaa runoilijalle, kirjailijalle, että hän jättäisi runoelmansa, romaaninsa ja satiirinsa, ja tekisi laulukirjoja, sepittelisi kertomuksia, satuja, joita yksinkertaiset talonpojat voisivat ymmärtää. He sanovat, että te olette hullu. Mutta eikö ole pahempaa hulluutta se, että ihmiset ainoastaan sen nojalla, että aikovat henkisellä ravinnolla palvella niitä ihmisiä, jotka heitä ruokkivat ja vaatettavat, ovat vapauttaneet itsensä työstä ja sitten siihen määrin unhottaneet sitoumuksensa, etteivät enää edes osaakaan tehdä tuota kansalle kelpaavaa ravintoa, pitäen kaiken lisäksi tuota sitoumuksestaan luopumista ansionaan. — Mutta niinhän on kaikkialla sanotaan tähän. Kaikkialla vallitsee järjettömyys ja tulee vallitsemaan niin kauan kuin ihmiset työnjaon verukkeella tulevat syömään kansan työtä. Kansaa tullaan palvelemaan tieteillä ja taiteilla vasta silloin, kun tieteen ja taiteen harjoittajat, eläen kansan keskuudessa ja kansan tavalla, vaatimatta mitään oikeuksia, tulevat tarjoamaan sille palveluksiansa, joitten vastaanottaminen tai hylkääminen tulee riippumaan kansan omasta tahdosta.
XXXV.
Sanoa tieteen ja taiteen toiminnan auttaneen ihmiskunnan edistystä, tarkottaen tällä toiminnalla sitä, mitä nykyään sillä nimellä nimitetään, on samaa kuin sanoa, että airoilla polskuttaminen silloin, kun vene kulkee virran mukana, auttaa veneen liikettä. Se vaan sitä häiritsee.
Niin kutsuttu työnjako, s.o. toisten työn anastus, joka nykyään on tullut tiedemiesten ja taiteilijoitten toiminnan ehdoksi, on ollut ja yhä on pääsyynä ihmiskunnan hitaaseen edistykseen. Todistuksena siitä on se kaikkien tiedemiesten tunnustama tosiasia, että tieteen ja taiteen saavuttamia tuloksia ei kansa voi hyväkseen käyttää rikkauksien epätasaisen jakaantumisen vuoksi.
Mutta tämä epätasaisuus ei vähene tieteiden ja taiteiden edistyessä, vaan päinvastoin enenee. Eikä ole kummallista, että niin on, sillä tämä rikkauksien epätasainen jakaantuminen johtuu työnjaon teoriasta, jota tiedemiehet ja taiteilijat saarnaavat omia itsekkäitä tarkotuksiaan varten. Tiede puolustaa työnjakoa muuttumattomana lakina ja, vaikka näkee työnjakoon perustuvan rikkauksien jakaantumisen olevan epätasaista ja turmiollista, kuitenkin vakuuttaa työnjakoa hyväksyvän toiminnan vievän ihmiset onneen. Johtopäätöksenä on: ihmiset käyttävät hyväkseen toisten työtä; mutta jos he hyvin kauan ja vieläkin suuremmassa määrin tulevat hyväkseen käyttämään toisten työtä, niin silloin tuo epätasainen rikkauksien jakaantuminen, s.o. toisten työn hyväkseen käyttäminen, lakkaa.
Muutamat ihmiset seisovat yhä suurenevan vesilähteen luona ja puuhaavat johtaakseen sen vettä syrjään janoavien ihmisten luota, vakuuttaen, että he juuri synnyttävätkin tuon veden, jota aivan kohta kerääntyy niin paljon, että siitä kaikille riittää. Mutta tämä vesi, joka on vuotanut ja vuotaa herkeämättä, raviten koko ihmiskuntaa, ei ole suinkaan niitten ihmisten toiminnan tuloksena, jotka seisoen lähteen luona sitä pois johtavat, vaan se virtaa ja vuotaa äyräittensä yli huolimatta ihmisten yrityksistä pysäyttää sen vuotamista.
Aina on ollut olemassa tosi kirkko, jonka ovat muodostaneet aikakauden korkeimman totuuden yhdistämät ihmiset, eikä se koskaan ole ollut se kirkko, joka on siksi itseään nimittänyt. Ja aina ovat olleet olemassa tiede ja taide, mutta ei ne, jotka sillä nimellä ovat itseään nimittäneet.
Tieteen ja taiteen edustajina itseään pitävistä ihmisistä näyttää aina, että he ovat tehneet, tekevät ja kohta tulevat tekemään hämmästyttäviä ihmeitä, ja ettei ilman heitä ole ollut eikä ole mitään tiedettä eikä mitään taidetta. Niin ovat luulleet sofistit, skolastikot, alkemistat, kabalistit, talmudistit ja niin luulevat meidän tieteellinen tieteemme ja meidän taiteemme taiteen vuoksi.