XXXVIII.
Mitä siis on tekeminen? Mitä on meidän tekeminen?
Tätä kysymystä, joka sisältää myöskin tunnustuksen, että meidän elämämme on huono ja väärä, ja samalla väitteen, ettei sitä kumminkaan voi muuttaa, tätä kysymystä olen kuullut ja kuulen joka taholta. Senvuoksi olen valinnutkin tämän kysymyksen kirjani otsakirjoitukseksi.
Minä olen kertonut kärsimyksistäni, etsimisestäni ja siitä, miten tämän kysymyksen ratkaisin. Minä olen samallainen ihminen kuin kaikki muutkin, ja jos jossakin suhteessa eroan meidän piirimme tavallisesta ihmisestä, niin on se pääasiallisesti siinä, että olen enemmän kuin tavallinen ihminen palvellut ja hemmotellut maailman väärää oppia, enemmän saanut hyväksymistä vallitsevan opin tunnustajilta ja senvuoksi enemmän kuin muut turmeltunut ja tieltä eksynyt.
Senvuoksi luulen itselleni löytämäni kysymyksen ratkaisun tyydyttävän kaikkia vilpittömiä ihmisiä, jotka tekevät saman kysymyksen. Kysymykseen: mitä on tehtävä? vastasin ensiksikin: oltava valehtelematta sekä ihmisten että itsensä edessä, oltava pelkäämättä totuutta, veipä se minne hyvänsä. Me kaikki tiedämme, mitä merkitsee valehteleminen ihmisten edessä, mutta siitä huolimatta herkeämättä valehtelemme aamusta iltaan: käsken sanoa, etten ole kotona, vaikka olen kotona, sanon olevani hyvin iloinen, vaikken ollenkaan ole iloinen, käytän toisesta sanaa kunnioitettava, vaikken ollenkaan häntä kunnioita, sanon, ettei minulla ole rahaa, vaikka on j.n.e., j.n.e. Me pidämme valhetta ihmisten edessä, varsinkin eräänlaista valhetta, pahana, mutta valhetta itsemme edessä emme pelkää, ja kuitenkaan ei pahinkaan, suoranaisinkaan valhe ihmisten edessä ole seurauksiensa puolesta mitään verraten siihen valheeseen itsemme edessä, johon perustamme koko elämämme.
Juuri tästä valheesta on meidän luopuminen, kyetäksemme vastaamaan kysymykseen: mitä on tekeminen?
Mitenkä voinkaan vastata tähän kysymykseen, kun kaikki, mitä teen, koko elämäni perustuu valheeseen, jota koetan väittää totuudeksi sekä toisten että itseni edessä? Olla valehtelematta tässä merkinnössä on samaa kuin olla pelkäämättä totuutta, olla keksimättä ja hyväksymättä muitten keksimiä verukkeita peittääkseen itseltään järjen ja omantunnon johtopäätöksiä, olla pelkäämättä erota kaikista muista ja jäädä yksin järkensä ja omantuntonsa kanssa, olla pelkäämättä sitä asemaa, johon totuus vie, lujasti uskoen, että se asema, johonka totuus ja omatunto vievät, olipa se miten kummallinen tahansa, ei voi olla huonompi sitä, joka perustuu valheeseen. Olla valehtelematta meidän etuoikeutettujen, henkisen työn ihmisten asemassa on samaa kuin olla pelkäämättä joutua tilinteossa tappiolle. Saattaa olla, että olen jo niin paljon velkaa, etten suoriudukaan. Mutta olipa velka miten suuri tahansa, aina on parempi tehdä tili, kuin olla sitä tekemättä; olipa sitä ehtinyt väärällä tiellä kuinka pitkälle hyvänsä, aina on parempi pysähtyä, kuin jatkaa matkaansa.
Kaikki asiat tulevat aina suoremmin ja pikemmin ratkaistuksi totuuden, kuin valheen kautta. Valhe toisten edessä ainoastaan hämmentää asiaa ja viivyttää ratkaisua, mutta valhe itsensä edessä, joka asetetaan totuuden sijaan, tuhoaa koko ihmisen elämän.
Jos ihminen, astuttuaan väärälle tielle, pitää sitä oikeana, niin joka hänen askeleensa tällä tiellä vie hänet yhä kauemmaksi päämäärästä. Jos ihminen, joka kauan on kulkenut väärää tietä, itse huomaa, tai muilta kuulee tämän tien olevan väärän, mutta säikähtäen sitä ajatusta, että hän on niin kauas syrjään joutunut, koettaa itselleen vakuuttaa tätäkin tietä pääsevänsä perille, niin hän ei milloinkaan perille pääse. Jos ihminen säikähtää totuutta ja, nähtyään sen, ei sitä tunnusta, vaan tunnustaa valheen totuudeksi, niin ei hän koskaan saa tietää, mitä hänen on tekeminen.
Me, ei ainoastaan rikkaat, vaan etuoikeutetut, n.k. sivistyneet, olemme niin kauas joutuneet väärällä tiellä, että me tarvitsemme joko suurta päättäväisyyttä tai hyvin suuria kärsimyksiä väärällä tiellä, tullaksemme tajuihimme ja tunnustaaksemme sen valheen, jolla elämme.