Ihmiselle, joka ei pidä työtä kirouksena, vaan siunauksena, on ulkopuolella hänen ruumistaan oleva omaisuus, s.o. oikeus eli mahdollisuus käyttää hyväkseen toisten työtä, ei ainoastaan hyödytön, vaan vastuksellinen.
Jos minä olen tottunut laittamaan päivällistä ja mielelläni sitä teen, niin se, että toinen ihminen rupeaa sitä minulle tekemään, riistää minulta minun totutun toimeni tyydyttämättä minua kuitenkaan niin, kuin itse itseäni tyydyttäisin. Sitä paitsi kuvitellun omaisuuden hankkiminen tulee semmoiselle ihmiselle tarpeettomaksi: ihminen, joka pitää työtä itse elämänä, täyttää sillä elämänsä ja sen vuoksi yhä vähemmän tarvitsee toisten työtä, s.o. omaisuutta, joutilaan aikansa kuluttamista, hauskuuksia ja elämänsä kauneutta varten.
Jos ihmisen elämä on täytetty työllä, niin hän ei tarvitse monia huoneita ja huonekaluja, monenlaisia kauniita pukuja, hän tarvitsee vähemmän kallista ravintoa, ei tarvitse huvituksia.
Ja pääasia on, että ihminen, joka pitää työtä elämänsä tehtävänä ja ilona, ei ole etsivä semmoista helpoitusta työssään, jonka voi hänelle antaa toisten työ.
Ihminen, joka pitää elämää työnä, on pitävä päämääränään, sitä myöten kuin hän saavuttaa taitoa, kätevyyttä ja kestävyyttä, yhä suurempaa ja suurempaa työtä, joka yhä enemmän täyttää hänen elämäänsä.
Semmoiselle ihmiselle, joka pitää elämänsä tarkotuksena työtä, eikä sen tuloksia, omaisuuden, s.o. toisten työn hyväkseen käyttämistä, ei voi olla kysymystäkään työaseista.
Vaikka semmoinen ihminen aina valitseekin työaseiksi tarkotuksenmukaisimmat, saa hän saman tyydytyksen työstä silloinkin, kun hän käyttää vähemmän tarkotuksenmukaisia työkaluja.
Jos hänellä on höyryllä käypä aura, niin hän kyntää sillä, mutta jos ei hänellä semmoista ole, niin hän kyntää tavallisella auralla. Jos ei sitäkään ole, niin hän kuokkii kuokalla ja kaikissa olosuhteissa samalla tavalla saavuttaa tarkotuksensa, — elää elämänsä ihmisille hyödyllisessä työssä, ja senvuoksi saa täyden tyydytyksen.
Ja semmoisen ihmisen tila on sekä ulkonaisessa että sisällisessä suhteessa onnellisempi kuin sen, joka viettää elämänsä omaisuuden kokoamisessa.
Ulkonaisessa suhteessa ei semmoinen ihminen koskaan tule olemaan puutteessa, sillä ihmiset, nähdessään hänen halunsa työhön, joka on niinkuin myllyä käyttävä veden voima, tulevat aina koettamaan tehdä hänen työnsä niin tuottavaksi kuin mahdollista, ja senvuoksi turvaamaan hänen aineellista toimeentuloansa, jota he eivät tee omaisuutta tavoitteleville ihmisille. Ja aineellisen toimeentulon turvaaminen onkin kaikki, mitä ihminen tarvitsee.