Puutarhasta virtasi yhä voimakkaammin yön raikasta ja hienoa tuoksua. Yhä juhlallisemmilta sointuivat illan äänet, kunnes ne taukosivat syvään hiljaisuuteen, ja yhä lukuisimpina tuikkivat taivaalta tähdet. Katsahdin Sergeihin, ja sanomaton keveys valtasi sydämmeni ja koko sieluni, ikäänkuin olisi yht'äkkiä poikki leikattu sairalloinen hermosäije, joka minua oli vaivannut ja tuskat minulle tuottanut.
Nyt ymmärsin selvästi ja tyynenä, että tuon takaisin tavoittelemani ajan tunteet olivat auttamattomasti menneet, samoin kuin itse aikakin, ja ettei niiden palaaminen olisi ainoastaan mahdotonta, vaan myös surua ja tuskaa tuottava. Ja olikohan sitten todellakin tuo aika niin hyvä, tuo aika, jota pidin niin onnekkaana ja joka jo niin kauan, niin kauan sitten oli mennyt…
"On jo aika mennä teelle", sanoi Sergei lempeästi, ja lähdimme yhdessä vierassaliin.
Ovella tuli taas vastaan imettäjä Vanjan kanssa. Minä otin poikani käsivarrelleni, peittelin sen punaiset pikku jalat, likistin häntä rinnoilleni ja suutelin hellästi, tuskin huulillani hänen huuliansa koskettaen. Nukuksissaan liikutti Vanja kättänsä harasormin ja aukasi sameat silmänsä, ikäänkuin olisi jotakin etsinyt ja koettanut muistaa. Äkkiä pysähtyivät nuo silmät minuun katsomaan, ajatuksen loistetta välkähti niistä ja täyteläiset huulet avautuivat nauruun.
"Minun, minun, minun!" ajattelin minä. Onnen puuskaus kulki läpi jäseneni, läpi koko olemukseni. Likistin Vanjaa rintaani hellästi varoen, etten vain satuttaisi häntä. Aloin suudella hänen pikkuisia jalkojansa, kätösiänsä, pikku ruumistansa ja tuskin vielä muutamain hiusten verhoamaa pientä päätä.
Mieheni tuli luokseni. Minä peitin kiireesti pikku pojuni kasvot, ja taas paljastin ne.
"Ivan Sergeitsh!" kuiskasi mieheni, koskettaen pienokaista leuan alle.
Mutta minä taas kiireesti peitin Ivan Sergeitshin. Ei kukaan muu kuin minä saanut häntä kauan katsella.
Katsoin mieheeni. Hymyilevin silmin katsoi hän minua, ja ensi kerran pitkästä aikaa oli minun keveän iloista katsella häntä.
Tähän päivään päättyi minun ja mieheni romaani. Vanhat tunteeni tulivat minulle kalliiksi muistoksi siitä, mikä ei koskaan palannut, ja uudet rakkauden tunteet lapsiini ja lasteni isään olivat alkuna toiseen, vaan aivan toisella tavalla onnelliseen elämään, jota en ole vielä tällä hetkellä loppuun elänyt.