Matrjona. (Valaisee; Anisjalle.) Jo kaivaa. Mene hakemaan!
Anisja. Seiso siinä luona, muuten se, heittiö, juoksee tiehensä. Minä menen ja tuon.
Matrjona. Elä vain unhota ristitä. Muuten teen minä sen. Onko siellä ristiä, vai?
Anisja. On kai siellä. Kyllä minä tiedän. (Menee.)
XIII KOHTAUS.
Matrjona yksin ja Nikita (kellarissa).
Matrjona. Sekös, ämmä, mylläkän nosti. Vaikka onhan tuo kyllä loukkaavaa. Vaan jahka Jumalan avulla saadaan tämä asia peitetyksi, niin ovat kaikki jäljet umpeen la'istut. Sitte työnnetään tyttö pois ilman mitään rikosta, ja poika saa elää rauhassa. Talossa, Jumalan kiitos, ei ole puutetta mistään. Ja minuakaan ei hän sitte tule unhottamaan. Sillä mitäs ne ilman Matrjonaa olisivat olleet? Eivät niin mitään olisi kyenneet aikaan saamaan. (Kellariin.) Jokos se on valmis, poikaseni?
Nikita. (Tulee esille, niin että pää näkyy.) No, mitä te siellä teette? Tuokaa jo sitte. Mitä te kuhnustelette? Tehdään jos kerran tehdäkseen!
XIV KOHTAUS.
Samat ja Anisja. (Matrjona menee porstuaan päin Anisjaa vastaan, joka tulee kantaen riepuihin käärittyä lasta.)