Nikita. (Uhkaa lyödä ohjaksilla.) Mene, sanon minä, muuten minä sinua…
Anjutka. Sitte minä lähetän äidin. (Juoksee pois.)
VII KOHTAUS.
Nikita yksin.
Nikita. (Kohotakse.) Mitenkä minä tästä menen? Mitenkä voin pyhän kuvan ottaa? Mitenkä häntä silmiin katsoa? (Heittäytyy takaisin.) Voi, jospa olisi aukko maassa, niin sinne heittäytyisin. Eikä näkisi ihmiset minua enkä minä ketään. (Kohotakse taas.) En mene… Jääkööt kaikki tyynni. En mene. (Riisuu saappaansa ja ottaa nuoran, tekee silmukan ja koettaa sitä kaulaansa.) Näinikään.
VIII KOHTAUS.
Nikita ja Matrjona.
(Nikita huomaa äitinsä, ottaa nuoran kaulastaan ja käy jälleen oljille loikomaan.)
Matrjona. (Tulee kiireissään.) Nikita, Nikita hoi! Sitäkös, kun ei äännähdäkään. Nikita, mitä sinä, vai humalassako olet? Tule, Nikita kulta, tule, mansikkani, tule. Väki jo tuskastuu odottaessa.
Nikita. Voi, mitä te olettekaan minulle tehneet? En ole ihminenkään enää.