Matrjona. Se juuri, — mokomakin syötävä! No, oliko tuossa sitte mitään vai ei, sitä en tiedä, mutta asia tuli ukkoni korviin. Lieneekö sen sitte muilta kuullut vaiko tyttö itse hänelle kannellut?
Anisja. Sekös se rohkea, ruoja!
Matrjona. No, ja siitä se ukkohölmö sitte sai päähänsä, että pojan hänet naida pitää ja rikos peittää. "Otetaan", sanoo, "poika kotiin ja naikoon." Ja jo minä siinä haastelin jos mitä, vaan ei apua mitään. No, ajattelin sitte, olkoon. Otin ja käänsin toisaanne. Niitä hölmöjä, näetsen, mansikkani, pitää aina sillälailla peijata. Ollaan ensin muka suostuvinaan, vaan ennenkuin asia ratkeaa, niin pyöräytätkin sen heti oman mielesi mukaan. Akka tulee tuiskuna uunilta alas ja seitsemät kymmenet seitsemät tuumat tuumii, ennenkuin se edes hoksatakaan kerkiää. Niinpä sitä minäkin sanoin, että hyvä asiahan se on. Vaan ensin pitää miettiä. Mennään, sanoin minä, pojan luo ja neuvotellaan isännän kanssa, niin kuullaan, niitä se sanoo. Ja tässä sitä nyt ollaan.
Anisja. Voi, kultaseni, mitenkäs se nyt sitte niin? No? Mitäs isä tekemään käskee?
Matrjona. Käskeekö? Sen käskystä ei ole muualle, kuin koiran häntään. Eläkä sinä pelkää: siitä nyt ei tule niin mit’ikään koko jutusta! Minä koht’sillään sinun ukkosi kanssa kaikki puolet niin pohdin ja punnitsen, ett’ei jää jälelle yhtään mitään. Sekö nyt olisi laitaa? Poikani elää onnellisena ja onnea odottaa, minäkö sitte hänet tahtoisin mokoman kutaleen naimaan. Enhän minä toki hupsu ole.
Anisja. Sehän kävi täälläkin hänen luonaan se Marina. Uskotko, Matrjona kulta, että kun minulle sanottiin, että Nikita aikoo naida, niin tuntui kuin veitsellä olisi sydäntäni viiltänyt. Eiköhän se vain lie hänellä sydämmessä, se tyttö?!
Matrjona. Johan nyt, mansikkani! Hupsuko se on hänkään, että semmoista koditonta lutusta rakastamaan rupeaisi. Nikita on kyllä viisas hänkin. Hän tietää, ketä rakastaa. Eläkä sinä, mansikkani, hätäile! Emme me häntä täältä kuuna päivinä pois oteta. Emmekä naimaankaan pakoteta. Rahaa kun vähän hellitätte, niin eläköön ja olkoon ennallaan.
Anisja. Jos Nikita lähtee täältä pois, niin enpä taida jäädä elämäänkään enää.
Matrjona. Sitä se nuoruus! Ymmärtäähän sen! Sinä olet verevä eukko ja tuommoisen ikälopun kanssa elää pitää.
Anisja. Uskotko, Matrjona kulta: niin vastenmieliseksi se on jo minulle käynyt, tuo ukko rähjä, etteivät silmänikään enää siedä nähdä häntä.