Urjädnikka. (Akimille.) Elä sinä, ukko, sekaannu asiaan. Minun täytyy tehdä pöytäkirja.
Akim. Sekös, näetsen, nyt tuossa… Odotahan, sanon minä. Ja anna nyt se pöytäkirja olla! Tässä, näetsen tuota, tapahtuu Jumalan teko… mies katumusta tekee, niin se, näetsen tuota, pöytäkirjasta haastaa…
Urjädnikka. Kylän vanhin tänne!
Akim. Annahan Jumalan teon tapahtua, ja sitte, näetsen tuota, tee sinä tehtäväsi.
Nikita. Vielä olen, Akulina, sinulle toisen suuren rikoksen tehnyt, kun viettelin sinut. Anna se anteeksi Kristuksen tähden. (Kumartaa hänelle jalkoihin.)
Akulina. (Nousee pöydästä.) Päästäkää minut; minä en mene naimisiin. Silloin hän sitä vaati, vaan nyt nyt en mene.
Urjädnikka. Kerro uudestaan, mitä olet sanonut.
Nikita. Odottakaa, herra urjädnikka, ja antakaa minun puhua loppuun.
Akim. (innostuksissaan.) Puhu, lapsukaiseni, sano kaikki, niin tulee helpompi ollaksesi. Tee katumusta Jumalalle eläkä pelkää ihmisiä. Jumala, hän on nyt tässä! Tässä on nyt Jumala!
Nikita. Minä, konna, myrkytin isän ja sitte hänen tyttärensäkin turmelin. Hän oli minun vallassani ja minä saatoin perikatoon sekä hänet että hänen lapsensa.