Kuoma. Kuulehan, Anisja! Anisja! — Sinun miehesi siellä taitaa huutaa.
Anisja. Se niinikään aina yskii, ikäänkuin huutaisi. Kovin jo on huono.
Kuoma. (Lähestyen Matrjonaa.) Terveeks’, muori kulta! Mistä kaukaa nyt tullaan?
Matrjona. Kotoa, kultaseni. Poikaani tulin tervehtimään. Ja puseroita toin. Aina sitä, näetsen, lapsikultaansa kaipaa.
Kuoma. Sitähän se on. (Anisjalle.) Luulin jo pitävän laudoille panna, vaan aikaistapa näkyi olevan.
Anisja. Minnepä sitä on kiire?
Matrjona. Jokos sille on ehtoollinen annettu?
Anisja. Mitenkäs; eilen kävi pappi.
Kuoma. Jo minäkin, kultaseni, katselin eilen, että missähän siinä vielä henki pysyy! Niin on kovin kuihtunut. Ja muutamia päiviä sitte ihan jo lähtöä teki ja pyhäin kuvain eteen pantiin. Jo itkemäänkin ja pesemään aiottiin ruveta.
Anisja. Vaan virkosi, ja nousi ylös. Nyt se taaskin siellä kuleksii.