Kuoma. Vai niin! Näinkö keväällä?
Matrjona. Eipä se sananlasku, näköjään, näy suotta totta sanovan, että malttaa köyhä keittää, vaan ei malta jäähdyttää, ja niin sen on naidessakin. Semjon Matvejitsh’han se Marinan otti.
Anisja. Löysipäs se tyttö onnensa!
Kuoma. Leskimies varmaan, jonka lastenhoitajaksi rupesi?
Matrjona. Neljä sillä on lasta. Kukas oikea ihminen hänet olisi ottanut! No niin, sen tautta hän Marinan naikin. Ja se tietysti mielellään sille meni. Viinaa, näetsen, ryypättiin, niin että vähän maahankin läikähti, kun ei ollut lasi luja.
Kuoma. Sitäkös! Vai semmoinen huhu? No, onkos mies varakas, vai?
Matrjona. Siinäpähän nuo elää toistaiseksi.
Kuoma. Tottahan se on, että kukapa muu juuri lasten hoitajaksi menee. Niinkuin täällä esimerkiksi on tuo Miihka. Mies, näetsen, kyllä…
Miehen ääni. Marfa hoi, minnekä sinä, senkin vietävä, menit? Tule lehmää ajamaan. (Naapurinainen menee pois.)