Matrjona. Etsitkös joka paikan? Lattiastakin?
Anisja. Ei ole sielläkään. Ell’ei parvella ole. Eilen hän sinne kapusi.
Matrjona. Etsi, se on pääasia! Niinkuin kielellä nuole. Sillä minä huomaan jo, että hän niinkin kuolee kohta, — kynnet ovat jo siniset ja kasvot mullankarvaiset. Onkos samovaari jo kiehunut, vai?
Anisja. Jo se alkaa kiehua.
XIV KOHTAUS.
Samat ja Nikita (tulee toiselta puolelta, jos mahdollista ratsain, portaille; ei huomaa Pjotria.)
Nikita (äidilleen.) Päivää, äiti! Terveitäkö kotona ollaan?
Matrjona. Jumalan kiitos! Siinähän sitä eletään, niin kauan kuin leipää on.
Nikita. No, mitenkäs isäntä jaksaa?
Matrjona. (osoittaa portaille.) Hiljaa, tuossahan tuo istuu.